Project CARS:n julkaisupäivä tarkentui?

Kirjoittanut: Livegamers

04.09.2014

Pelikauppa GAME on twiitannut päivämäärän, joka heidän mukaansa on Project CARS -pelin julkaisupäivä Britanniassa. GAME:n mukaan pelin julkaisija Bandai Namco olisi kertonut päivämääräksi 21. marraskuuta. Jo huhtikuussa uutisoimme julkaisun tapahtuvan marraskuussa ja se aikataulu vaikuttaisi pitävän paikkansa.
Bandai Namco ei ole kuitenkaan itse vielä vahvistanut asiaa – esimerkiksi Bandai Namcon tai Project CARS:n omat Twitter-tilit eivät mainitse julkaisupäivää lainkaan.

Marraskuussa – oletettavasti – julkaisunsa saavat pelialustaversiot ovat luvattu pyörivän 1080p-resoluutiolla. Alustoina toimivat Xbox One, Playstation 4 ja PC. WiiU saa oman versionsa pelistä joskus ensi vuonna.

Slightly Mad Studiosin pomon, Ian Bellin, mukaan alla oleva traileri on kuvattu sekä PC:llä että Playstation 4:llä.