PS4:n Fallout 4 ja Skyrim eivät saakaan moditukea

Kirjoittanut: Livegamers

10.09.2016

Fallout 4:n modit ovat olleet jo pitkään Xbox One-, sekä PC-pelaajien pelattavissa. Modien piti tulla PlayStation 4 -versioon jo kesäkuussa, mutta toisin kävi. Modeja ei tämän hetkisten tietojen perusteella olekaan saapumassa, sillä Bethesdan mukaan Sony ei salli modien asentamista.
”Kuukausia Sonyn kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen meidän on valitettavasti todettava, että vaikka olemme olleet valmiita julkaisemaan toimivan modituen PlayStation 4:lle, on Sony todennut ettei se hyväksy modeja sellaisena kuin ne ovat: Lisäosina, joissa pelaajat voivat itse tehdä mitä vain Fallout 4:ään tai Skyrim Special Editioniin.”

”Kuten tekin, olemme mekin täällä pettyneitä Sonyn päätökseen. Olemme käyttäneet suuret määrät sekä aikaa, että resursseja tähän projektiin ja fanimme ovat suuresti odottaneet modituen saapumista.
Yritämme kuitenkin keksiä toisia tapoja, jotta myös PlayStation-pelaajat pääsisivät modeihin käsiksi. Tällä hetkellä voimme kuitenkin vain todeta, ettei Falloutin ja Skyrimin modit ole tulossa ladattaviksi”
, Bethesdan tiedotteessa kerrotaan.

Sony ei ole toistaiseksi kommentoinut asiaa.