Puolan kausi peruttu Rainbow Six: Siegestä

Kirjoittanut: Livegamers

12.05.2017

Ubisoft tekee merkittäviä muutoksia Rainbow Six: Siegen toisen vuoden suunnitelmiin.
Sen sijaan että Puolan kausi saapuisi seuraavan kuukauden aikana, kuten alunperin oli suunniteltu, Ubisoft tuokin tilalle ”Operation Healthin”, jonka tarkoitus on parantaa peliä jokaisella osa-alueella ja tuoda mukaan suuri, kolmiosainen kehitysprosessi päivityksiä varten.

Operation Healthin takia Puola ei tule saamaan omaa kauttaan kakkosvuodelle, jonka takia myös puolalainen kartta on peruttu kokonaan. Kaksi Puolan GROM-operaattoria kyllä saapuvat, mutta jaetusti. Ensimmäinen saapuu Hong Kongin kauden yhteydessä elokuussa, toinen taas lokakuussa Etelä-Korean yhteydessä.