Quantum Breakin julkaisu varmistettiin ensi vuodelle

Kirjoittanut: Livegamers

02.04.2015

Remedyn Xbox One -yksinoikeuspeli Quantum Breakiä ei tulla näkemään vuoden 2015 aikana. Asiasta tiedotettiin Remedyn kotisivuilla.
”Niin moni peli julkaistaan tänä vuonna Xbox Onelle, joten Quantum Breakin julkaisun siirtäminen jatkaa meidän portfoliotamme ensi vuoteen uudella hirviömäisellä pelisarjalla”, kertoo Microsoft Studios -osaston julkaisuista vastaava Shannon Loftis.

Microsoft julkaisee tänä vuonna suuria pelinimikkeitä kuten Halo 5: Guardians, Fable Legends ja Forza Motorsport 6.

Myös Remedyn Sam Lakella oli sanansa sanottavana:

”Olemme todella ylpeitä ollessamme uskomattomalla Xbox Onen pelilistalla. Kiitämme fanejamme kärsivällisyydestä ja haluan heidän tietävän, että käytämme tämän ajan pelin hiomiseen ja varmistamme, että pelistä tulee erottuva viihdekokemus, jota pelistä odotetaan.”

Pelin julkaisun tarkempi ajankohta selviää myöhemmin.