Rainbow Six: Siege päivittyy isosti tiistaina

Kirjoittanut: Livegamers

14.02.2016

Ubisoftin suurta suosiota nauttiva strateginen räiskintäpeli Rainbow Six: Siege päivittyy tulevana tiistaina. Päivityksen myötä muun muassa privaattipelien pelaaminen sujuvoituu, kun tarjolle tulevat dedicated serverit, eli kenenkään pelaajan ei tarvitse toimia hostina.
Privaattiservereille on mahdollista liittyä myös yksi spectator, eli pelissä mukanaolematon tarkkailija. Tätä voi käyttää esimerkiksi selostamiseen tai sääntöjen seuraamiseen.

Tasapainotusta saadaan tällä kertaa Blitz-hahmoon, jonka liian iso päänmallinnus aiheutti liiankin helppoja kuolemia, kun päälaki jäi pilkottamaan kilven yli. Päivityksen myötä pää pienenee hieman ja kilven korkeutta kasvatetaan. PKP Pecheneg -aseen rekyyliä puolestaan pienennetään hieman, jolloin aseesta tulee helpommin kontrolloitava. Sledge-hahmon lekaa voi heilutella jatkossa nopeammin ja Glazin aseella voi rikkoa puisia ovilaudoituksia.

Koko pitkähkön korjaus- ja viilauslistauksen voi lukaista englanniksi täältä.