Rainbow Six Siegen avointa betaa lykättiin yllättäen *Päivitetty*

Kirjoittanut: Livegamers

26.11.2015

Ubisoftin taktisen toimintapelin, Rainbow Six: Siegen viimeinen betarynnistys lykkääntyy. Kaikille avoimen betatestijakson oli määrä avautua yleisölle tänään keskiviikkona, mutta nyt peliyhtiön mukaan beta kärsii verkko-ongelmista, joiden takia betan status pidetään toistaiseksi pienelle pelaajamäärälle rajattuna.
”Lykkäämme avointa betaa myöhempään ajankohtaan ja pidämme sen toistaiseksi suljettuna. Pahoittelemme viivästystä ja vakuutamme tämän toimimaan saamisen olevan ykkösprioriteettimme. Tiedotamme aiheesta myöhemmin lisää”, yhtiöltä kerrottiin pelin virallisella keskustelupalstalla.

Pelin fanien kannalta eletään jännittäviä aikoja, sillä itse pelin on määrä saapua PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja PC:lle jo 1. joulukuuta, eli ensi viikolla.

Päivitys 26.11.2015 klo 19.00: Ubisoft on kertonut foorumillaan, että avoin betatestaus pitäisi aueta juuri tällä kellonlyömällä.