Rocket League tuottanut jo 50 miljoonaa dollaria

Kirjoittanut: Livegamers

20.12.2015

Psyonixin kehittämä Rocket League on osoittautunut oikeaksi jättipotiksi kehittäjälle. Jalkapalloa ja kaahailua yhdistelevä hektinen urheilupeli julkaistiin kesällä PlayStation 4:lle ja PC:lle, jonka jälkeen peli on tuottanut jo noin 50 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Rocket League julkaistiin PlayStation 4:lle PlayStation Plus -pelinä, eli PS Plus -jäsenet saivat pelin sen alkutaipaleella veloituksetta. Psyonixin perustaja ja johtaja Dave Hagewood selittikin julkaisun strategiaa Wall Street Journal -julkaisulle. Tavoitteena oli ainoastaan saada peli mahdollisimman monen pelattavaksi.
”Ne muutamat ihmiset, jotka pelasivat Battle-Carsia (Rocket Leaguen näennäinen esiosa), rakastivat sitä. Näimme tässä enemmänkin ongelman tietoisuudessa.”

Peliä ladattiin PS Plus -palvelun kautta oletettavasti miljoonien pelaajien toimesta ja pelillä onkin tällä hetkellä noin kahdeksan miljoonaa rekisteröityä pelaajaa. Pelin voittokulku tuskin on heti laantumassa, sillä peli julkaistaan helmikuussa myös Xbox Onelle.