Rockstar julkisti GTA V -aiheisen editointikisan

Kirjoittanut: Livegamers

16.05.2015

Rockstar julkisti Grand Theft Auto V -aiheisen kilpailun kaikille faneilleen. Kilpailussa pelaajien tulee hiljattain julkaistua Rockstar Editoria käyttäen tehdä musiikkivideo Wavvesin ”Leave”-kappaleelle. Kilpailun voittaja palkitaan G910 Orion Spark -pelinäppäimistöllä, G510 Proteous Core -pelihiirellä, sadan euron lahjakortilla Rockstar Warehouseen ja GTA V -aiheisella tavaralla. Lisäksi voittajavideosta tulee kappaleen virallinen musavideo.
Toiseksi ja kolmanneksi tulleet kilpailijat palkitaan yllä mainitulla lahjakortilla ja GTA V -tavaroilla. Kaikki kisaan osallistuneet saavat pelihahmolleen The Loneliest Robot in Great Britain -paidan kisan päätyttyä.

Kisaan voi osallistua jakamalla tekeleensä Rockstar Games Social Clubissa tagilla leave 6. kesäkuuta mennessä. Videon on oltava 3 – 5 minuuttia pitkä, se tulee tehdä tasapuolisuuden vuoksi täysin Rockstar Editorilla eikä siinä saa käyttää muuta musiikkia ”leave”-kappaleen lisäksi.

Rockstar kertoi aiemmin tuovansa videoeditorin myös pelin PlayStation 4- ja Xbox One -versioille kesän aikana.

Lähde: Lehdistötiedote