Sébastien Loeb Rally Evo hurjasteli itsensä ensi vuodelle

Kirjoittanut: Livegamers

03.08.2015

Milestonen kehittämän Sébastien Loeb Rally Evo -rallipelin julkaisu siirtyy ensi vuoden puolelle. Asiasta kertoi kehittäjä pelin verkkosivuilla. Alunperin julkaisun kerrottiin koittavan vielä tämän vuoden lokakuussa.
Aiemmin olemme kertoneet muun muassa rallicrossin olevan mukana pelissä, ja että pelin yhteensä yli 250 kilometrin verran mallinnettujen oikeiden mallikuvan mukaisten ratojen lisäksi myös rallicross-radat pohjautuvat todellisiin esikuviin. Peliin on otettu mukaan myös klassikkoralliautoja aina 60-luvulta asti.

Pelin uramuodossa ajetaan kilpaa alasarjoista lähtien tavoitteena pääsy Loebin tiimiin. Lisäksi pelissä on mukana online-pelimuotona kavereiden aikaa vastaan taistelu ja edellä mainittu rallicross.

Pelistä julkaistiin aiemmin myös alla oleva pelikuvapätkä.

Sébastien Loeb Rally Evo julkaistaan PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja PC:lle vuoden 2016 alkupuolella.