SEUL linjasi rahapeliyhtiöiden markkinointia e-urheilussa

Kirjoittanut: Livegamers

31.08.2015

Suomen elektronisen urheilun liitto ilmoittaa rajoittavansa ulkomaisten rahapeliyhtiöiden kanssa toimivien tahojen oikeutta osallistua kilpailuihin ja tapahtumiin Suomessa. Liiton tuore linjaus perustuu Suomen lainsäädäntöön, joka ei anna ulkomaisille rahapeliyhtiöille oikeutta markkinoida omaa toimintaansa suomalaisille verkossa tai Suomen rajojen sisällä, minkään suomalaisen yhdistyksen tai yrityksen kautta. Tuoreessa tiedotteessaan liitto peräänkuuluttaakin kotimaisia toimijoita kantamaan vastuun asiasta.
”Kotimaisten toimijoiden markkinointia täytyy pystyä valvomaan siten, ettei se missään vaiheessa kohdistu alaikäisiin”, tiedotteessa kerrotaan.

SEUL ry toimii suomalaisen kilpapeliurheilun keskusjärjestönä, tehtävänään kehittää ja tuoda esiin elektronista urheilua sekä jäsenistönsä toimintaa. Liitto perustettiin joulukuussa 2010 elektronisen urheilun suosion kasvun luotua tarve yhteiselle, kilpapelaamisen kattojärjestönä toimivalle elimelle. Liitto pyrkii toimillaan nostamaan elektronisen urheilun tunnettuutta ja arvostettavuutta harrastuksena.

Livegamers liittyi SEULin jäseneksi helmikuussa 2014.

Lähde: Lehdistötiedote