Silent Hill Eurooppaan vasta ensi vuonna

Kirjoittanut: Livegamers

14.10.2008

Silent Hill: Homecomingin Euroopan julkaisu on lykätty ensi vuoden puolelle. Vaikka peli onkin jo ilmestynyt Yhdysvalloissa, saavat tunnetusti kaltoin kohdellut eurooppalaiset siis vielä tovin odotella omaa kappalettaan. Myös Electronic Artsin musiikkipeli Rock Band on tullut surullisen kuuluisaksi samanlaisten viivytysten vuoksi.
Konami ilmoitti pelin saapuvan Eurooppaan vasta ensi vuoden helmikuussa. Julkaisijalta ei ole herunut yksityiskohtia lykkääntymisen syystä, mutta luultavasti kyseessä ovat ongelmat lokalisoinnin eli versiosta toiseen kääntämisen kanssa.

Silent Hill: Homecoming julkaistaan Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle sekä PC:lle.