Sinner: Sacrifice for Redemption julkistettiin virallisesti

Kirjoittanut: Livegamers

01.08.2017

Uutisoimme aiemmin Sinneristä, Kiinalaisesta ”Souls”-pelistä, josta oli paljastunut hieman pelikuvaa Sony´s ChinaJoy 2017-tapahtumassa. Nyt peli on kuitenkin julkistettu myös virallisesti ja se on nimeltään Sinner: Sacrifice for Redemption. Peli julkaistaan ensi vuonna PlayStation 4:lle, Xbox Onelle, sekä PC:lle.
Pelin tarina kertoo Adamista, kaatuneesta sotilaasta, joka yrittää pelastaa sielunsa ja saada syntinsä anteeksi, kohdaten samalla kahdeksan muinaista hirviötä. Hirviöistä seitsemän perustuu erilaisiin kuoleman synteihin ja Adamin täytyy tehdä erilaisia uhrauksia voittaakseen jokaisen. Jokainen taistelu on entistä kovempi ja jokainen taistelu avaa uudenlaisia aseita ja varusteita. Pelissä on myös erilaisia loppuratkaisuja.