Square Enixin pomo vaihtuu

Kirjoittanut: Livegamers

27.03.2013

Square Enixin johtaja Yoichi Wada astuu syrjään virastaan. Päätös on toistaiseksi väliaikainen, mutta se vahvistettaneen kesäkuussa pidettävässä kokouksessa. Jo aiemmin yhtiö oli julkaissut tiedotteen, jossa ennustettiin sen tulevan kärsimään mittavia tappioita tänä vuonna. Wadan tehtäviä tulee ainakin tilapäisesti hoitamaan Yosuke Matsuda.
Pelialalla tapahtuu samankaltaisia käänteitä tällä viikolla, kun EA:n toimitusjohtaja John Riccitiello eroaa virastaan 30. päivä kuluvaa kuuta.