Sunnuntain videotarjonnassa tullaan iskuetäisyydelle

Kirjoittanut: Livegamers

26.08.2012

Elokuu vetelee pian viimeisiään ja kuluvana viikonloppuna on julkaistu hyvä määrä trailereita ja videoesittelyitä eri peleistä. Alla videotarjontaa sunnuntain hitaille tunneille.

XCOM: Enemy Unknown -pelistä julkaistiin toimintaa täynnä oleva Casualties of War -traileri. Itse peli saapuu kauppoihin 12. lokakuuta.

Arkane Studiosin kehittämästä Dishonoredista julkaistiin video, jossa esitellään iskuetäisyydelle pääsemistä kenekään huomaamatta. Dishonored julkaistaan Xbox 360:lle, Playstation 3:lle sekä PC:lle 12. lokakuuta.

Halo 4: Forward Unto Dawn -minisarja starttaa Machinima Primella 5. päivä lokakuuta. Puolitoista tuntia kestävän erikoispitkän version saa ostaessaan Halo 4:n Limited Editionin.

Mass Effect 3:n pian ilmestyvästä Leviathan-laajennuksesta julkaistiin myöskin traileri. 800 Microsoft-pisteen arvoinen paketti saapuu Kauppapaikalle 28. elokuuta.

Mystisestä Star Wars 1313:sta julkaistiin videopäiväkirja. Pelin kehittäjät kertovat pelin kehityksestä. Lisäksi videolla nähdään konseptitaidetta pelin eri paikoista.

Tämän vuoden zombieannista vastaa Resident Evil 6. Capcom julkaisi videon Gamescom-messuilla pitämästään lehdistötilaisuudesta. RE6 saapuu kauppoihin 2. lokakuuta.

Myös loppuviikolla julkaistiin muutamia trailereita joista uutisoimme jo aiemmin. Videoantia tarjottiin muun muassa Assassin´s Creed 3:sta sekä Pidistä. Lisäksi NBA Live 13:sta vuoti 10-minuuttia pitkä video.