System Shockin uusintaversio saapuu konsoleille

Kirjoittanut: Livegamers

25.07.2016

System Shock saapuu uudistettuna versiona myös PlayStation 4:lle, kertoo kehittäjä Nightdive Studios. Aiemmin pelin on julkistettu saapuvan myös Xbox Onelle ja PC:lle.
”Kun aloitimme Kickstarter-keräyksen, PS4-julkaisu oli mahdollinen, mutta emme olleet tuolloin keskustelleet asiasta Sonyn kanssa. Olimme työllistettyjä demon ja Kickstarter-keräyksen valmistelussa. Meillä oli niin ikään vahvat kontaktit Microsoftin kanssa edellisten projektien tiimoilta, joten Xbox One -julkaisu oli itsestäänselvyys”, juttelee projektin ohjaaja Jason Fader.

”Kun näimme musertavan vaatimusmäärän PS4-julkaisulle, järjestelimme tärkeysjärjestystämme ja keskityimme keskustelemaan Sonyn kanssa. Muutaman viikon ja monien sähköpostien jälkeen olemme virallisesti kehittämässä System Shockia myös PlayStation 4:lle!” jatkaa Fader.

System Shockin suunnitellaan saapuvan pelattavaksi joulukuussa 2017 Xbox Onelle ja PC:lle, PlayStation 4 -julkaisun seuraavan perässä joskus alkuvuodesta 2018.

Myös System Shock 3 on tuloillaan ja aiemmin kerroimmekin muuan Warren Spectorin olevan mukana kehitystiimissä.