Taaperoseikkailu Among the Sleep pian PlayStationille

Kirjoittanut: Livegamers

30.09.2015

Norjalainen Krillbite Studios julkisti psykologista kauhua tarjoilevan Among the Sleepin -pelin saapumispäivän PlayStation 4:lle. Peli julkaistiin aikanaan toukokuussa 2014 PC:lle, PlayStation 4:lle pelin on määrä saapua 10. joulukuuta. Pelistä on tekeillä myös Xbox One -versio, jonka julkaisupäivää ei toistaiseksi ole vahvistettu.
Among the Sleep tarjoilee jännittävää menoa vilkkaan mielikuvituksen omaavan taaperon näkökulmasta. Krillbiten mukaan yksi päätavoitteita peliä luodessa on ollut saada pelaaja tuntemaan avuttomuutta.

Yhtiö taustoittaa tuoreessa PlayStation-blogissa myös syitä miksi peli saadaan konsoleille vasta nyt. Konsoliversioissa peli on päivitetty pyörimään Unity 3.0 -pelimoottorin sijaan Unity 3.5 -versioon. Tämän myötä studio on joutunut työstämään pelin fysiikat ja valaistusefektit uudelleen. Pelin kerrotaan pyörivän PlayStationilla 60 framen ruudunpäivitysnopeudella. Myös pelin audiopuolta on Krillbiten mukaan hiottu uuteen uskoon.