Take-Two päivitti peliensä toimituslukemia

Kirjoittanut: Livegamers

14.05.2014

Bioshock Infiniteä oli toimitettu maaliskuun loppuun mennessä kuusi miljoonaa kopiota, kertoo julkaisija Take-Two. Peli jäi Irrational Gamesin viimeiseksi projektiksi, sillä helmikuussa studion johtaja Ken Levine ilmoitti sulkevansa studion. Oikeudet pelisarjaan jäivät julkaisija Take-Twolle.
Take-Twon taloustiedotteesta selviää myös, että sen ensimmäinen uusien konsoleiden urheilupeli, NBA 2K14, on jo ohittanut edeltäjänsä myyntiluvut. Yhtiön mukaan peliä on toimitettu jälleenmyyjille yli 6,5 miljoonaa kopiota.

Syyskuussa 2012 julkaistua Borderlands 2 -toimintapeliä on nyt toimitettu maailmalle yli yhdeksän miljoonaa kappaletta. Sid Meier´s Civilization V -strategiapeliä on yhtiön mukaan toimitettu myyjille yli viisi miljoonaa kappaletta.

Julkaisijan peleistä aivan omassa sarjassaan painii odotetusti Grand Theft Auto V, jota on toimitettu maailmalle puolessa vuodessa enemmän kuin yllä mainittuja pelejä yhteensä. Peliä on toimitettu jälleenmyyjille 33 miljoonaa kopiota.