Take-Two -pomo hehkuttaa Red Dead Redemptionia varauksetta

Kirjoittanut: Livegamers

22.11.2016

Rockstar Gamesin emoyhtiö Take-Two:n pomo Strauss Zelnick hehkuttaa, että Red Dead Redemption 2:lta voi odottaa hämmästyttävää tarinaa, uskomattoman tunteellista syvyyttä sekä mahtavaa pelattavuutta. Ylistyssanoja siis riittää, eikä ihme sillä ensimmäisestä pelistä muodostui ennakkospekulaatioiden vastaisesti huippusuosittu tuotos ja seitsemän vuotta alkuperäisen RDR:n jälkeen julkaistavalle jatko-osalla ladataan valtavat odotukset.
Zelnickin mukaan ennen ensimmäistä peliä yleinen viisaus antoi uskoa, ettei lännen maailmaan sijoittuva peli tule toimimaan.

”Päätimme lähestyä asiaa eri tavalla, joka oli, että silloin tällöin lännenteema kiinnittää yleisön huomion. Kun julkaisimme Red Deadin, se kiinnitti huomion ja oli sopiva aika sille pelille.”

Zelnick myös kertoo olevansa mielissään julkistustrailerin vastaanotosta ja pelillä on suunnaton odotus. Pelistä ei ole kerrottu julkaisutrailerin jälkeen mitään. Julkaisuun onkin vielä vuoden päivät, joten aikaa on tiedonmurusille vielä rutkasti.