Tammikuussa starttaa Livegamersin Haastekilpailut

Kirjoittanut: Livegamers

06.12.2012

Livegamersissa starttaa vuoden 2013 myötä uusi kilpailumuoto: Livegamersin Haastekilpailut. Kilpailun ideana on avata LG:n asettamat achievementit, eli saavutukset eri Xbox 360 -peleissä.
Joka kuukausi käyttäjillemme annetaan lista tiettyjen pelien saavutuksista. Jokainen saavutus pisteytetään sen vaikeuden mukaan. Esimakua kilpailuformaatista saatiin marraskuun Halo 4 -haastekilpailussa.

Haastekilpailu tullaan jakamaan kevät- sekä syyskausiin. Käyttäjät saavat pisteitä myös jokaisen kuukauden sijoituksestaan. Kevätkaudella parhaiten saavutuksia avannut käyttäjä palkitaan Mad Catzin sponsoroimalla MLG Pro Circuit -ohjaimella. Yksityiskohdat sekä kausien kestoista että kuukausipalkinnoista tullaan kertomaan lähitulevaisuudessa.

Käyttäjillämme on joka kuukausi mahdollisuus vaikuttaa tulevan kuukauden pelattaviin peleihin erillisissä äänestyksissä. Tammikuun peliäänestys alkaa 10. joulukuuta eli ensi maanantaina.

Keskustelu Haastekilpailuista käydään täällä.