TES: Onlinesta suuri määrä konseptikuvia

Kirjoittanut: Livegamers

26.03.2014

Bethesda julkaisi liudan konseptikuvia tulevasta roolipelistään The Elder Scrolls: Onlinesta. Kuvissa nähdään pelistä lukuisia erilaisia tapahtumapaikkoja, esineitä, vihollisia sekä muita hahmoja.
TES: Online saapuu PC:lle ja Macille 4. huhtikuuta. Bethesdan online-kaupasta ennakkotilanneet pääsevät peliin käsiksi viisi päivää etuajassa, muut ennakkotilaajat kolme päivää ennen virallista julkaisua. Xbox Onelle sekä Playstation 4:lle peli julkaistaan kesäkuussa.

Peli on kuukausimaksullinen ja se vaatii Xbox Onella myös kultaliven. Playstationilla pelaajalta ei edellytetä maksullista PS Plus -tiliä.

Tsekkaa kaikki julkaistut konseptikuvat lähdelinkistä.