The Walking Deadista toisenlainen peli

Kirjoittanut: Livegamers

07.07.2012

The Walking Deadista tehdään myös räiskintäpeli. Kehittäjänä toimii Terminal Reality -studio ja julkaisijana Activision. Tuleva The Walking Dead tulee olemaan FPS-genren edustaja, eli ensimmäisestä persoonasta kuvattu räiskintäpeli. Ajallisesti pelin tarina seuraa aikaa ennen tv-sarjan tapahtumia.
Tarinassa seurataan Daryl ja Merle Dixon -nimisten veljesten matkaa kohti oletettua turvallista aluetta, Atlantaa. Samannimisessä tv-sarjassa Daryliä näyttelee Norman Reedus ja Merleä Michael Rooker. Pelaaja voi vaihtoehtoisesti joko mennä pyssyt laulaen kohti zombeja taikka sitten edetä hiiviskellen ja varovasti. Zombit näkevät, kuulevat sekä myös haistavat ihmiset. Pelissä tavatut henkilöt käyttäytyvät kukin eri tavalla, ja aiemmat valinnat vaikuttavat myös pelin edetessä.

”Mikään paikka ei ole turvallinen Darylille, kun hän suuntaa kohti Georgian maaseutua tässä uudessa maailmassa”, Activision kertoo tiedotteessaan.

Peli julkaistaan oletettavasti ensi vuoden aikana Xbox 360:lle, Playstation 3:lle ja PC:lle.

Alla vielä pelistä julkaistu kiusoittelutraileri.