Thief-kehittäjä jäädytti julkistamattoman projektinsa

Kirjoittanut: Livegamers

31.10.2013

Tällä hetkellä Deus Ex– ja Thief-pelejä työstävä Eidos Montreal on keskeyttänyt kehitystyön julkistamattoman projektin parissa. Pelisivusto Kotakun lähteiden mukaan kyseessä olisi ollut täysin uusi franchise.
Sivuston lähteiden mukaan projektilla oli yhteyksiä japanilaiseen Square Enixiin. Julkaisija pohti hiljattain kiinnittävänsä jonkin länsimaisen studionsa Final Fantasy -julkaisuun. Eidos oli yksi vahva kandidaatti tähän.

Eidos Montreal työstää tällä hetkellä uutta versiota Thiefistä sekä uutta Deus Ex -peliä. Yhtiön mukaan Thief saapuu nykyisen sekä tulevan sukupolven konsoleille ja PC:lle 25. helmikuuta 2014.