THQ tuo uutta selviytymistä Fade to Silencen muodossa

Kirjoittanut: Livegamers

11.12.2017

THQ Nordic ja Black Forest Games ovat julkistaneet uuden selviytymispelin, Fade to Silencen, joka sijoittuu kylmään ja tappavaan apokalyptiseen, talviseen maailmaan.
Pelissä ohjataan Ash-nimistä hahmoa, jonka on ruoan ja suojan etsinnän lisäksi taisteltava myös hirviöitä vastaan. Pelimaailma on noin kahdeksan neliökilometrin kokoinen ja sitä voi tutkia muun muassa koiravaljakon avustamana.

Fade to Silence julkaistaan PlayStation 4:lle, Xbox Onelle sekä PC:lle. Julkaisuajankohdasta ei toistaiseksi hiiskuttu, mutta PC:lle peli saapuu Early Access -muodossa joulukuun 14. päivänä.