TimeShift myös Xbox 360:lle

Kirjoittanut: Livegamers

22.08.2005

Atari ilmoitti tänään, että he julkaisevat Saber Interactiven kehittämän Timeshift -pelin Xboxin lisäksi myös Xbox 360:lle. X360 ja PC -versiot ilmestyvät ensi keväänä ja Xbox-version julkaisun ajankohdaksi ilmoitetaan ensi kesä.
Timeshift on ensimmäisestä persoonasta kuvattu räiskintäpeli, jonka päähenkilö pystyy hallitsemaan aikaa.

Peli tulee käyttämään Saber Interactiven itse kehittämää pelimoottoria Saber3D, joka ainakin kuvien perusteella vaikuttaa pätevältä. Pelin päähenkilö pystyy hallitsemaan jonkin verran aikaa ja sen kautta suorittamaan erinäisiä temppuja vastustajiensa päiden menoksi. Kykyihin kuuluvat muun muassa ajan hidastaminen, pysäyttäminen ja takaisin kelaaminen. Nimetön päähenkilö pystyy myös liikkumaan maailmassa ja liikuttamaan esineitä ajan ollessa pysäytetty.

Timeshiftiin tulee myös Xbox Live -tuki.

Lähde: Lehdistötiedote