Tuore video kurkistaa The Divisionin sävellyksiin

Kirjoittanut: Livegamers

12.05.2015

Ubisoft julkaisi Tom Clancy’s The Divisionin musiikkiraitaan keskittyvän videopäiväkirjan. Videolla pelin soundtrackin säveltäjä Ola Strandh kertoo omasta historiastaan sekä pelin ääniraidan kehityskaaresta. Strandh on toiminut aiemmin säveltäjänä muun muassa World in Conflict -pelissä.

The Division saapuu kauppoihin PC:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle. Uutisoimme aiemmin uuden pelistudion liittymisestä peliä kehittävään ryhmään.