Ubi kiusaa julkistamattomalla pelillä — saapuu 2016

Kirjoittanut: Livegamers

13.05.2015

Peliyhtiö Ubisoft kiusoittelee pelaajia vielä julkistamattomalla AAA-julkaisullaan. Projekti paljastui yhtiön osavuosikatsauksen ohessa, Ubisoft ei ollut kuitenkaan vielä valmis kertomaan pelistä mitään maata järisyttävää. Yhtiö kertoi tämän vielä julkistamattoman pelin saapuvan kuluvan tilikauden aikana eli ennen vuoden 2016 huhtikuuta.
Pelaajien ei kannata odottaa pelistä informaatiota vielä ensi kuussa Los Angelesissa järjestettäviltä E3-messuilta, sillä Ubisoftin edustaja vahvisti GameSpotille pelin astuvan julkisuuteen vasta kuluvan vuoden syksynä. Ubisoftin toimitusjohtaja Yves Guillemot ei kommentoinut onko kyseessä täysin uusi julkaisu vai jatko-osa jo olemassa olevalle pelisarjalle. Guillemot totesi, että peliä ei tulla näkemään vanhoilla konsoleilla.