Ubisoft vahvisti E3-tilaisuutensa ajankohdan

Kirjoittanut: Livegamers

15.04.2014

Pelialan ehkä tärkein tapahtuma, E3-messut, ovat parin kuukauden päässä. Nyt yksi alan jättiläinen, Ubisoft löi lukkoon oman pressitilaisuutensa ajankohdan kyseisessä tapahtumassa.
Julkaisija tulee järjestämään pressitilaisuutensa 9. kesäkuuta klo 15:00 paikallista aikaa. Suomen ajassa tilaisuus alkaa 10. kesäkuuta tiistaina klo 1:00 yöllä. Julkaisija ei tiedottanut vielä tilaisuuden sisällöstä.

Toinen julkaisijajätti, Electronic Arts, pitää oman tilaisuutensa kaksi tuntia aiemmin.

Livegamers tulee tänäkin vuonna seuraamaan aktiivisesti messujen antia, lisätietoja kerrotaan messujen lähestyessä.