Ubisoftilta positiivisia uutisia

Kirjoittanut: Livegamers

24.01.2007

Maailman suurimpiin pelijulkaisijoihin kuuluva Ubisoft on julkaissut kolmannen vuosineljänneksen myyntilukunsa. Ubisoft rikkoi tavoitteensa myynnin kasvaessa 24 % edelliseen vuoteen verrattuna. Pelejä myytiin yhteensä 311 miljoonan euron arvosta. Koko tilikauden myynnin uskotaan kasvavan 16 % edellisestä tilikaudesta, kun aiempi arvio oli 10-12 %.
Erityisesti Tom Clancy´s Rainbow Six: Las Vegas -pelin hyvä menekki joulun alla kasvatti Ubisoftin myyntiä. Peli oli Yhdysvaltojen kolmanneksi myydyin pelinimike joulukuussa 2006. Xbox-alustat ovat muutenkin Ubisoftille merkittäviä, sillä niille julkaistavien pelien osuus on n. 30 % Ubisoftin myynnistä.

Ubisoft julkaisee ennen tilikauden 2006-2007 päättymistä maaliskuussa vielä Blazing Angels Secret Missions-, Tom Clancy´s Ghost Recon Advanced Warfighter 2- ja Teenage Mutant Ninja Turtles -pelit Xbox 360 -konsolille. Erityisesti GRAW2-pelille Ubisoft asettaa odotuksia, sillä pelin edellinen osa on myynyt maailmanlaajuisesti yli 2,9 miljoonaa kappaletta.