Uusi kulttuurituotteiden verkkopalvelu avattu

Kirjoittanut: Livegamers

25.11.2010

Dwnld.fi -palvelu julkistettiin Helsingissä järjestetyssä sähköisen kaupan seminaarissa, jossa esiteltiin kulttuurituotteiden digitaalisen kaupan nykytilaa ja mahdollisuuksia. Myös Livegamersin edustaja oli paikalla kuuntelemassa. Tilaisuuden pääpuhujina toimivat ruotsalaisen elokuvapalvelun, Voddlerin viestintäjohtaja Anders Sjöman ja Google Suomen maajohtaja Anni Ronkainen.
Kulttuurin ja viihteen digitaalista kuluttamista edistetään uudella dwnld.fi-verkkopalvelulla. Palvelu listaa kattavasti Suomessa toimivat digitaaliset musiikki-, kirja-, elokuva-, tv- ja pelipalvelut ja kauppapaikat. Mukana on linkit palveluihin sekä käytännöllistä taustatietoa.

Palvelun takana on laaja luovien alojen yhteenliittymä, johon kuuluvat muiden muassa musiikki-, elokuva- ja pelialan keskusjärjestöt, Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto FiCom, keskeiset tekijänoikeusjärjestöt sekä Nokia.

Siirry palveluun tästä.

Lähde: Lehdistötiedote