Uutta tietoa The Beatles: Rock Bandista

Kirjoittanut: Livegamers

15.08.2009

The Beatles: Rock Bandin julkaisun lähestyessä pelistä on paljastettu lisää yksityiskohtia.
Rock Band -pelisarjan uusin osa keskittyy pelimuotoon, joka tällä kertaa oikeasti kertoo tarinan – The Beatlesin tarinan. Peli käynnistyy historiaa noudattaen The Cavern Clubista ja matkaa muun muassa Ed Sullivan Show´sta Budokaniin ja Shea Stadiumista aina bändin perustaman Apple Recordsin katolle saakka. Tarina etenee välianimaatioilla, joita nähdään aina esiintymispaikan vaihtuessa.

Maustetta perinteiseen soittamiseen tuovat Beatles-aiheiset palkinnot, jotka ansaitaan esimerkiksi saamalla keikkapaikan kaikista kappaleista arvosanaksi täydet viisi tähteä. Palkinnoksi saa kuvia, videoita ja audiota sekä kurkistuksen pelin kulissien taakse. Soitettavaksi voi myös saada materiaalia The Beatlesin joulualbumilta, joka on aiemmin ollut saatavilla vain vinyylimuodossa bändin fanikerhon ensimmäisille jäsenille. Tiukempaa haastetta löytyy kuitenkin saavutuksista, joita voi tarkkailla pelin tarjoaman yhteenvedon kautta.

The Beatles: Rock Bandin kappalelista on kokonaan soitettavissa alusta lähtien. Alla pelin 44 biisiä albumeineen:

Singlet
I Want To Hold Your Hand
I Feel Fine
Day Tripper
Paperback Writer
Revolution
Don´t Let Me Down

Please Please Me (1963)
I Saw Her Standing There
Boys
Do You Want To Know A Secret
Twist and Shout

With the Beatles (1963)
I Wanna Be Your Man

A Hard Day´s Night (1964)
A Hard Day´s Night
Can´t Buy Me Love

Beatles For Sale (1964)
Eight Days a Week

Help! (1965)
Ticket To Ride

Rubber Soul (1965)
Drive My Car
I´m Looking Through You
If I Needed Someone

Revolver (1966)
Taxman
Yellow Submarine
And Your Bird Can Sing

Sgt. Pepper´s Lonely Hearts Club Band (1967)
Sgt. Pepper´s Lonely Hearts Club Band/With a Little Help From My Friends
Lucy In The Sky With Diamonds
Getting Better
Good Morning Good Morning

Magical Mystery Tour (1967)
I Am The Walrus
Hello Goodbye

The Beatles (White Album) (1968)
Dear Prudence
Back In the U.S.S.R.
While My Guitar Gently Weeps
Birthday
Helter Skelter

Yellow Submarine (1969)
Hey Bulldog

Abbey Road (1969)
Come Together
Something
Octopus´s Garden
I Want You (She´s So Heavy)
Here Comes the Sun

Let It Be (1970)
Dig a Pony
I Me Mine
I Got a Feeling
Get Back

Love (2006)
Within You Without You/ Tomorrow Never Knows