Vielä julkaisematon ARK rikkoo jo rajapyykkejä

Kirjoittanut: Livegamers

09.10.2015

Pelitalo Studio Wildcardin kehittämä ARK: Survival Evolved on ylittänyt uuden rajapyykin. Selviytymispeliä on nyt myyty yli kaksi miljoonaa kopiota, luova ohjaaja Jesse Rapczak kertoo nettisivusto Redditissä. Peli ylitti ensimmäisen miljoonan rajapyykin aiemmin heinäkuussa.
Erikoiseksi saavutuksen tekeee se, että peliä ei ole vielä virallisesti julkaistu. Peli on toistaiseksi saatavilla Steamin Early Access -palvelusta, Xbox Onen Game Preview -ohjelmaan se saapuu tulevan talven aikana. Virallinen julkaisu Arkille koittaa vuoden 2016 kesällä. Peli saapuu PC:n ja Xbox Onen lisäksi myös PlayStation 4:lle.

ARKissa pelaajat aloittavat haaksirikkoutuneina saarelle, jolla mellastaa erilaisia sukupuuttoon kuolleita eläimiä aina dodoista dinosauruksiin. Pelissä on tarkoituksena rakentaa kanssapelaajien kanssa erilaisia tukikohtia ja parannella niitä tekniikan kehittyessä.