Vuoden odotetuin kauhupeli tänään kaupoissa

Kirjoittanut: Livegamers

27.01.2011

Loistavia arvosteluja niittäneen Dead Spacen jatko-osa on saapunut tänään kauppojen hyllyille.
Peli sijoittuu vuoteen 2511, kolme vuotta ensimmäisen Dead Spacen tapahtumien jälkeen. Pelaaja hyppää vasta koomasta heränneen Isaac Clarken kenkiin, vain tajutakseen olevansa jälleen Necromorphien ruokalistan kärjessä.

Pelin kehittäjä, Visceral Games, kertoi tänään myös tulevasta lisäsisältöpaketista, Severedistä. Severedissä pelaaja pääsee jatkamaan alkuperäisen Dead Spacen lisälevyn, Extractionin päähenkilöiden Gabe Wellerin ja Lexine Murdockin tarinaa. Lisäsisältöpaketti laajentaa pelin kampanjaa kahden erillisen kappaleen verran, ja tulee ladattavaksi Kauppapaikalle piakkoin.

Dead Space 2 julkaistiin Xbox 360:n lisäksi PC:lle, PlayStation 3:lle sekä mobiiliversio iPhonelle, iPadille sekä iPodille.

Lähde: Lehdistötiedote