Vuoden odotetuin roolipeli nyt kaupoissa

Kirjoittanut: Livegamers

11.11.2011

Vuoden odotetuin roolipelipläjäys, The Elder Scrolls V: Skyrim, on saapunut tänään kauppoihin. Julkaisun kynnyksellä pelin tehtäväsysteemistä paljastettiin mielenkiintoinen asia: pelistä eivät tehtävät lopu ikinä.
”Pelin juju on se, että sitä voi pelata ikuisesti”, kommentoi pelin ohjaaja Todd Howard. Pelin Radiant quest system luo pelaajalle sattumanvaraisesti uusiakin tehtäviä pelaajan edistymisen mukaan. Esimerkiksi kauppias voi antaa pelaajalle tehtäväksi mennä vielä tuntemattomaan paikkaan metsästämään ryöstäjiä. Vaihtoehtoisesti alkemisti voi pyytää pelaajaa hankkimaan yrttejä, joita tämä ei ole vielä löytänyt.

Näiden pikkutehtävien lisäksi pelaaja saa uusia tehtäviä kiltojen ja Dark Brotherhoodin jäseniltä myös sen jälkeen, kun hän on suorittanut kyseisen ryhmän päätehtävät. Esimerkiksi Dark Brotherhoodin jäsenet voivat antaa tehtäväksi naapurikylän kauppiaan murhaamisen. Howardin mukaan mahdollisuudet ovat loputtomat.

The Elder Scrolls V: Skyrim julkaistiin tänään Xbox 360:n lisäksi PC:lle sekä Playstation 3:lle.