X06: Vettä huhumyllyyn – Sonic Kauppapaikalle

Kirjoittanut: Livegamers

27.09.2006

Myöhään eilen illalla lukuisilla pelisivustoilla levisi perättömältä vaikuttanut huhu Microsoftin X06-tapahtuman sisällöstä – tänään huhut ovat saaneet jonkin asteista vahvistusta, kun huhussa mainittu, mutta aikaisemmin julkistamaton Sonic The Hedgehog -demo ilmestyi Kauppapaikalle. Demolla on kokoa 314,5 MB.
Nimettömästä keskustelupalstakirjoituksesta liikkeelle lähtenyt huhu sisälsi seuraavaa:

Julkistukset/tiedotteet:
Gears of Warin yksin- ja moninpeli pelattavana messuilla. Peli myös esitellään.

HD DVD -aseman hinnaksi Euroopassa 150 € – julkaisupäivämäärä 1.12. Yhdysvalloissa 200 dollaria.

Halo 3:sta ilmestyy uusi traileri ja pelistä kerrotaan lisää tietoa (myös moninpelimuodoista). Moninpelin pelaajamääräksi tavoitellaan n. 50-64 pelaajaa. Halo 3 pyörii ”natiivisti” 1080p-resoluutiolla. Peli julkaistaan vuonna 2007 ja on pelattavissa messuilla suljettujen ovien takana.

Lisätietoa 1080p-päivityksestä ja sen toteutustavasta sekä tietoa marraskuun dashboard-päivityksen sisällöstä.

Lisätietoa XNA:sta, Live Anywherestä sekä Zune-soittimesta ja sen Arcade-peleistä.

Rare esittelee uuden Killer Instinct -pelin (epäselvää onko kyseessä vanhan pelin Arcade-käännös, vai kokonaan uusi peli).

Alan Wake pelattavissa messuilla – julkaisuajankohdaksi vuoden 2007 kesä (myös Vistalla).

Uusi traileri Fable 2:sta ja tietoa pelin moninpelistä.

Demot:
Splinter Cell Doubles Agent multiplayer
Crackdown
Forza Motorsport 2
Sonic the Hedgehog
Viva Pinata
Need for Speed Carbon
Call of Duty 3
Pro Evolution Soccer 6
Mass Effect

Videot:
Gears of War – Single Player and Multiplayer
Halo 3 trailer
Fable 2 trailer

Kuvapaketit ja teemat:
Fable 2
Call of Duty 3
Crackdown
X06 Community Pack

Kaikki kursivoitu teksti on suoraan käännettyä huhua.

Tietojen paikkansapitävyys selviää tänään alkavilla X06-messuilla. Tapahtuman aloittavaa lehdistötilaisuutta voi seurata suorana Xbox.comin kautta klo 20.00 alkaen.