Xbox 360 Aasiaan helmikuussa

Kirjoittanut: Livegamers

06.12.2005

Microsoft kertoi Xbox 360 -konsolin Aasian julkaisun tapahtuvan helmikuussa. Koreassa konsoli julkaistaan 24. helmikuuta ja Hong Kongissa, Taiwanissa sekä Singaporessa viikkoa myöhemmin. Japanissa Xbox 360 julkaistaan alkuperäisen suunnitelman mukaan 10. joulukuuta.

Microsoftin Aasian Xbox-osaston johtajan Alan Bowmanin mukaan keskusteluja Aasian julkaisun lykkäämisestä käytiin johtuen Yhdysvaltojen ja Euroopan suuresta kysynnästä. Microsoft haluaa kuitenkin julkaista Xbox 360 -konsolin ensimmäisen puolen vuoden aikana kaikilla Xboxin nykyisillä markkina-alueilla.

Toisin kuin Japanissa, muualla Aasiassa on saatavana sekä Premium että Core versiota konsolista. Xbox 360 -konsolin Aasian hintaa ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta Bowmanin mukaan se tulee olemaan samassa linjassa Euroopan ja Yhdysvaltojen hintojen kanssa.