Xbox 360 Dashboard-päivitysinfoa

Kirjoittanut: Livegamers

26.05.2006

Aikaisemmin huhutut asiat tulevasta Dashboard-päivityksestä pitänevät paikkansa.
Lähiaikoina tuleva uudistuksia tuova päivitys on yksi kahdesta, jotka Microsoft on luvannut lähitulevaisuudessa tuoda pelaajien iloksi. Ensimmäisen päivityksen on kaavailtu ilmestyvän ensi viikon aikana ja toisen syksyllä. Microsoft on suunnitellut tekevänsä X360:lle kaksi isompaa päivitystä joka vuosi.

Seuraava päivitys mahdollistaa latauksen Liven kauppapaikalta esimerkiksi pelaamisen aikana. Latauslistalla voi olla kuusi samanaikaista latausta, mutta Live-moninpelaamisen aikana lataustoiminto menee taukotilaan mahdollisen verkkoviiveen takia.

Lisäksi päivityksen aikana on tulossa muutama pienempi uudistus ja suojauspäivityksiä. Pienempiin uudistuksiin kuuluvat mm. kauppapaikan tuoreimman sisällön erittely oman alaotsikkonsa alle (”Uusimmat teemat/demot/videot”), kelaus- ja taukomahdollisuus pelivideoihin, parannuksia musiikkisoittimeen, kirjanmerkkitoiminto DVD-toistoon (mahdollistaa elokuvan toiston aloittamisen paikasta, johon se viimeksi jäi) sekä mahdollisuus valita meneekö konsoli käynnistyksen yhteydessä dashboardiin, vai suoraan peliin. Kuvia päivityksestä tarjoaa Joystiq.

Lisätietoja päivityksestä on luvassa, kun se on julkaistu.