Xbox 360 -kevätpäivityksen sisältöä julki *päivitetty*

Kirjoittanut: Livegamers

07.04.2007

Microsoftin X360:lle kaavaileman kevät 2007 -päivityksen sisältöä on vuotanut videon muodossa julkisuuteen. Video oli alunperin nähtävillä GameSpot-sivustolla, josta se poistettiin. Kyseinen video löytyy kuitenkin esimerkiksi Youtube-sivustolta.

Videosta selviävät seuraavat seikat:

  • Päivitys julkaistaan 7. toukokuuta.
  • Ystäväluetteloon lisätään myös Windows Live Messenger -ystävät ja Messengeristä näkee kaikki ystävät, jotka ovat Livessä kaikkine Gamercard-tietoineen.
  • Kauppapaikka on nyt omalla välilehdellään, ja sen ulkoasu voi muuttua Microsoftin toimesta (juhlapyhä- ja peliteemat jne..).
  • Saavutetut saavutukset ilmaistaan käyttäjälle tarkemmin.
  • Mahdollisuus ladata Kauppapaikalta virransäästötilassa. Latauksen jälkeen konsoli sammuttaa itsensä automaattisesti.
  • Video Kauppapaikalta ladattujen tallenteiden esikatseleminen kesken lataamisen.
  • Tekstipohjainen chat kuuden pelaajan kanssa yhtäaikaisesti muun muassa pelaamisen tai elokuvan katsomisen aikana.
  • Useita käyttöliittymäparannuksia.

    Kyseessä siis huhuasteen uutinen, Microsoft ei ole virallisesti vahvistanut nyt julkisuuteen tulleita tietoja.

    Päivitys 9.4.
    Microsoft on vahvistanut päivityksen tulon, yksityiskohdat tulevasta päivityksestä voi lukea vaikkapa Major Nelsonin blogista.