Xbox 360 saapui kauppoihin Suomessa

Kirjoittanut: Livegamers

02.12.2005

Xbox 360 saapui kauppoihin Suomessa ja Euroopassa tänään 2. joulukuuta. Ensimmäiset konsolit myytiin Helsingin EB-Gamesin toimesta, joka ainoana liikkeenä aloitti yömyynnin klo 0:01. Paikalle oli saapunut noin 40 innokkainta pelaajaa, joista jokaisella oli etukäteen tehty ennakkovaraus konsolistaan. Microsoftin julkaiseman seuraavan sukupolven pelikonsolin saanti voi olla kiven alla johtuen kiireellisestä ja ainutlaatuisesta julkaisuaikataulusta.
Konsolin myynti aloitettiin Amerikassa 22. marraskuuta ja aloitetaan Japanissa viikon päästä 10. joulukuuta. Julkaisuaikataulu on tosiaan ainutlaatuinen, koska mikään yritys ei ole ennen yrittänyt julkaista pelikonsoliaan kolmella mantereella lähes samaan aikaan.

Euroopassa julkaisupelejä on yhteensä 15 kappaletta, joista odotetuimmat pelit ovat Project Gotham Racing 3, Perfect Dark Zero ja Kameo: Elements of Power. Lisäksi konsolilla pystyy pelaamaan vanhoja Xboxin pelejä, joita Microsoftin julkaisemalta listalta löytyy jo lähes 200 kappaletta.

Julkistusbileet

Livegamersin seurapiiritoimittajat kävivät tarkastamassa Helsingissä järjestetyt Xbox 360:n lanseerausbileet. Paikalle oli kutsuttu suomalaisia peliväen ja julkkisten edustajia, jotka nauttivat hyvästä ruoasta ja juomista rennon, mutta asiallisen meiningin ohella. Huolta vieraista pitivät tutut ja ystävälliset pelihahmot.

Kuvia tapahtumasta lisätään uutisen oheen myöhemmin.