Xbox 360:n alku Japanissa heikko

Kirjoittanut: Livegamers

13.12.2005

Xbox 360 ilmestyi Japanissa 10.12 ja ensimmäisten tietojen perusteella alku on ollut lievästi sanottuna hiljainen. Enterbrainin (Famitsu-pelilehden julkaisija) itsenäisesti tekemän tutkimuksen perusteella konsoli on myynyt vain 30% kauppoihin toimitetusta määrästä, eli noin 67000 kappaletta.
Alku on jopa hitaampi, kuin Xboxilla aikanaan, joka möi julkaisupäivänä 123 tuhatta kappaletta. Maahan on kokonaisuudessaan toimitettu lähes 160 tuhatta Xbox 360 -konsolia.

Luvut ovat hälyttäviä, sillä Japani on toiseksi suurin markkina-alue pelilaitteille Yhdysvaltojen jälkeen. Suurimmaksi syyksi hitaalle alulle Enterbrain nostaa varteenotettavien julkaisupelien puutteen – maassa nimittäin ilmestyi vain kuusi peliä julkaisupäivänä ja Japanissa odotetuin peli, Dead or Alive 4, siirtyi ensi vuoden puolelle. Myös Hironobu Sakaguchin (Blue Dragon ja Lost Odyssey -pelit) ja Tetsuya Mizuguchin (Ninety-Nine Nights) odotetut pelit ilmestyvät vasta ensi vuoden puolivälissä.

Myyntien odotetaan piristyvän huomattavasti tammikuun jälkeen, kun DOA4 saapuu markkinoille. Microsoftin maailmanlaajuisen markkinoinnin päälikkö Peter Moore ehti jo julkaisupäivänä varoittelemaan hitaasta aloituksesta toteamalla, että konsolin julkaisu ei ole sprintti, vaan maratooni.