Xbox 360:n julkaisun jälkimainingeissa

Kirjoittanut: Livegamers

07.12.2005

Microsoft kertoi tänään lehdistötiedoitteessaan Xbox 360:n julkaisun olleen ennen näkemätön menestys. Viimeisten raportien mukaan ensimmäinen erä konsoleja myytiin loppuun jo ensimmäisenä julkaisun jälkeisenä päivänä koko Euroopassa. Microsoftin mukaan suosio todisti ”eurooppalaisten rakastuneen pelaamisen uuteen aikakauteen”. Tämän saattoi huomata muun muassa Ranskassa kun yli 400 innokasta pelaajaa laski ääneen sekuntteja alaspäin keskiyöllä Champs-Elyseellä kuin uutena vuotena konsanaan. Suomessa ensimmäisen myydyn konsolin hankki itselleen Espoolainen Samu Siltanen. Palkkioksi odotuksestaan hän sai kullatun etupaneelin uuteen pelikonsoliinsa.
Xbox 360 julkaistiin siis vain viisi päivää sitten 16:ssa Euroopan maassa. Myydyimmät pelit olivat odotetusti Perfect Dark Zero (Rare/Microsoft Game Studios), Project Gotham Racing 3 (Bizarre Creations/MGS) ja Kameo: Elements of Power (Rare/MGS).

Microsoftin mukaan nyt myynnissä olevan viidentoista Xbox 360-pelin seuraksi julkaistaan lähiaikoina mm. seuraavat pelit:

– Dead or Alive 4 (Tecmo/MGS)
– The Elder Scrolls IV Oblivion (2K Games)
– Splinter Cell 4 (Ubisoft)
– Tomb Raider: Legend (Eidos)
– Burnout Revenge (EA)
– The Godfather (EA)

Huolimatta loppuunmyynnistä pelaajilla on vielä hyvät mahdollisuudet saada uusi konsoli hankituksi joulupäiviksi. Microsoftin tavoiteena on edelleen toimittaa 3 miljoonaa konsolia kuluttajille maailmanlaajuisesti ensimmäisten 90 päivän aikana. Microsoftin Home Entertainment –yksikön vetäjän Jari Keskitalon mukaan he tekevät töitä kellon ympäri tuottaakseen ja toimittaakseen konsolin kaikille halukkaille vielä joulua edeltävinä viikkoina.

Lähde: Lehdistötiedote