Xbox One päivittyi – mukana mediatoisto USB:ltä

Kirjoittanut: Livegamers

29.08.2014

Xbox One on saanut jälleen uuden päivityksen, jonka myötä muun muassa median toisto USB-muistitikulta onnistuu konsolilla.
Microsoft lisäsi siis Xbox Onelle uuden mediasoittimen, joka mahdollistaa mediatiedostojen toistamisen Onella. Vuoden loppuun mennessä Onen päivitysten myötä toistettavaksi saadaan myös esimerkiksi animoidut gif-tiedostot ja MKV-tiedostot.

Myös party sai päivitystä. Partyn perustaja toimii myös johtajana, joka voi laittaa ryhmän julkisesta kutsun vaativaksi. Myös pelaajien lisääminen, hiljentäminen ja poistaminen onnistuu. Päivityksen jälkeen voi myös katsoa, mitä muut partyn jäsenet tekevät.

Tallennettuja peliklippejä voi jatkossa poistaa useita kerralla, eikä vain yksi kerrallaan kuten ennen.

Koko päivityslistan voi kurkata lähdelinkin takaa.

Aiemmin tällä viikolla kerroimme, että myös Xbox One SmartGlass -apuohjelma sai päivityksen ja SmartGlass tuli ladattavaksi myös Suomessa ilman kikkailuja.