Xbox Onen marraskuun päivityksen sisältö paljastettiin

Kirjoittanut: Livegamers

22.10.2014

Microsoft on julkaissut päivityksiä Xbox One -konsolille kuukausittain ja nyt vuorossa on marraskuun päivityksen esittely. Livegamers uutisoikin jo aiemmin Xbox Onen saavan Xbox 360 -konsolilta tutun muokattavan käyttöliittymän. Marraskuussa jokainen voi siis tehdä myös Onen käyttöliittymästä oman näköisensä.
Marraskuun päivityksen mukana saapuu myös taustakuvan asettaminen. Halutessaan pelaaja voi asettaa taustakuvaksi jonkin aukaisemansa saavutuksen tai minkä tahansa kuvan mediaplayeristä.

Xbox 360 -konsolilta tutuksi tulleet pelaajan Bio ja sijainti tekevät myös paluun käyttäjien pelaajakortteihin. Päivitys mahdollistaa myös oman kohokohta-banneriruletin tekemisen. Jos pelaaja haluaa esitellä tietyn videoklipin tai saavutuksen, sen voi lisätä rulettiin, joka näkyy gamercardin katsojille.

Linnut saapuvat laulamaan myös Xbox Onelle, sillä marraskuun päivitys tuo konsolille Twitterin. Nyt pelaajilla on mahdollisuus linkittää oma Xbox Live -tilinsä Twitter-tiliin, joka tietysti mahdollistaa muun muassa omien peliklippien jakamisen suoraan konsolilta Twitteriin.

Xbox Onen päävalikko uudistuu myös täysin uuden välilehden voimin. Ystävät-välilehden viereen saapuu välilehti, joka pitää sisällään pelaajan tilaamien YouTube-kanavien uusimmat lisäykset sekä satunnaisia linkkejä suosittuihin Xbox One -Twitch-lähetyksiin.