Xboxeille tuleva Rise of The Tomb Raider esittäytyy

Kirjoittanut: Livegamers

04.02.2015

Crystal Dynamicsin odotetusta Tomb Raider -pelisarjan seuraavasta osasta, Rise of The Tomb Raiderista, saatiin ensimmäisiä tiedonjyväsiä. Uusimman GameInformer-lehden kansi on omistettu täysin tulevalle Lara Croftin seikkailulle ja lisäksi lehden sivuilla julkaistiin hieman ensitietoja pelistä. Pelille on omistettu myös oma sivunsa, joka päivittyy tasaisin väliajoin peliin liittyvin tiedoin.
Seikkailuun luvataan aiempaa osaa vaihtuvampia ympäristöjä. Trooppisen saaren maisemat ovat taaksejääneitä muistoja ja Rise of The Tomb Raiderissa Lara Croft seikkailee Venäjän hyytävillä tundra-alueilla ja erämaiden metsiköissä. Pelissä seurataan Lara Croftin ja hänen apurinsa, Jonah Maiavan, yritystä löytää muinainen Siperiaan rakennettu kaupunki, jonka uumenista tulisi löytyä salaisuudet ikuiseen elämään.

Hyisissä olosuhteissa selviytymiseen vaaditaan neuvokkuutta ja näppäryyttä ja pelaaja voikin kasata pelimaailmasta löytyvistä resursseista erilaisia ansoja, aseita, varusteita ja tarvikkeita. Eläimien tekoälyn kerrotaan olevan aiempaa kehittyneempää ja metsästyksen kerrotaan näyttelevän suurempaa roolia pelissä. Tietyt eläimet liikkuvat päivisin ja tietyt öisin, joten pelaajalta odotetaan erilaisia metsästystaktiikoita.

Tomb Raiderit eivät olisi mitään ilman puzzleja ja näiden pähkinöiden kerrotaan olevan hieman haastavampia, pelaajaa ei siis pidetä joka asiassa kädestä kiinni, vaan omaa päättelykykyä vaaditaan.

Rise of the Tomb Raider julkaistaan kuluvan vuoden lopulla Xbox Onelle ja Xbox 360:lle. Pelin julkaisua muille alustoille ei ole vielä kommentoitu sen tarkemmin. Kyseessä lienee ns. ajoitettu eksklusiivisuus, eli peli tullaan näkemään muilla alustoilla myöhemmin vuonna 2016. Pelin Xbox 360 -versiosta vastaa Crystal Dynamicsin sijaan Nixxes Software. Pelin julkaisee Microsoft.