Xboxin vuosi sekä nippelitietoa

Kirjoittanut: Livegamers

23.07.2004

Microsoftin PR-osasto on julkistanut tiedon, että tilinpäätöksen jälkeen Xbox-konsoleita on toimitettu kauppoihin 15,5 miljoonaa kappaletta, joista Yhdysvaltojen osuus on 10,1 miljoonaa, Euroopan osuus 3,9 miljoonaa ja Aasian eri maissa lukema on 1,5 miljoonaa. Seuraavan tilipäätöksen jälkeen kauppoihin toimitettujen Xboxien määrä olisi odotusten mukaisesti jo 20 miljoonaa kappaletta.
Viimeisimmällä neljänneksellään Microsoft myös tuplasi voittonsa 1,2 miljardista 2,69 miljardiin dollariin viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Suurimpana tuloksen nostattajana kuitenkin kotitietokoneet ja niiden ohjelmistot.

* Xbox oli ainoa konsoli, jonka peli- sekä konsolimyynti kasvoivat vuoden aikana (kesäkuu 2003-2004). Konsolimyynti kasvoi 55 prosenttia ja pelimyynti 69 prosenttia. Xbox-konsoleiden myynti on kasvanut tänä vuonna huikeat 45 prosenttia, kun PS2:n myynti laski vastaavana aikana 21 prosenttia.

* Yhdysvalloissa Xboxin markkinaosuus kasvoi 10 prosenttia vuoden takaisesta. (23 prosentista 33 prosenttiin.)

* Xbox jatkaa edelleen peli-per-konsoli -myynnin johtajana. Pelejä oltiin myyty viime kesäkuussa keskimäärin 6.9 kappaletta per konsoli. (7.6 kappaletta, jos bundlepakettien myynti otetaan huomioon). Xbox-Pelejä on myyty tänä vuonna 56 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. PS2 pelimyynti laski vastaavana aikana 3 prosenttia.

* Kun Xboxin hintaa laskettiin maaliskuussa 149 dollariin, Xboxin myynti kasvoi huhtikuussa mielettömät 135 prosenttia viime vuoden huhtikuuhun nähden ja ohitti PS2:den myyntiluvut ensimmäistä kertaa tämän sukupolven konsoleiden historiassa, 51 prosentin osuudella.

* Halo: Combat Evolvedin (Xbox ja PC) myynti ylitti 4 miljoonan rajapyykin viime joulukuussa.

* Ninja Gaiden oli maaliskuun myydyin peli (kaikki konsolit mukaan lukien) ja on tämän vuoden toiseksi myydyin Xbox-peli.

* THQ:n Full Spectrum Warrior oli kesäkuun toiseksi myydyin peli (kaikki konsolit mukaan lukien)

* Splinter Cell: Pandora Tomorrow oli kaikkien konsoleiden pelimyynnin top viidessä. Lisäksi Pandora Tomorrow on tämän vuoden kolmanneksi myydyin Xbox-peli.

* 24:n maan pelaajat ovat pelanneet Xbox Livessä noin 160 miljoonaa tuntia.
* Päivittäin pelataan keskimäärin 265549 tuntia.
* Julkaisusta lähtien Livessä on ollut noin 220 miljoonaa pelisessiota.
* Erilaisia Content Download -ominaisuuksia on saatavilla jo yli 200 kappaletta.
* Xbox Live on saavuttanut miljoonan pelaajan rajapyykin. Vuoden loppuun mennessä odotetaan 50 prosentin kasvua, eli siten määrä nousisi 1.5 mijoonaan.
* Tänä vuonna Xboxille ilmestyy monta loistopeliä, kuten Fable, Splinter Cell Chaos Theory sekä tietenkin Halo 2.