Bileitä ja lisää bileitä

Kirjoittanut: Livegamers

15.11.2004

Kuvat: Nurkkamestari ja Killi
FlatOuttia juhlittiin Gloriassa…

Suomalaisen osaamisen taidonnäyte, FlatOut, tuli kauppoihin 5.11 perjantaina. Peliä juhlistettiin päivää ennen julkistusta Helsingin Gloriassa hyvällä meiningillä. Livegamers.infon seurapiiritoimittajat olivat tietenkin paikalla todistamassa hienoa tapahtumaa.

Tapahtuman alussa Bugbearin liiketoiminnan kehitysjohtaja Jussi Laakkonen piti pienen historian oppitunnin, jossa käytiin läpi pelin kehitysvaiheet alusta alkaen. Kiinnostavan puheen jälkeen pelin kehittelijät esittäytyivät lavalla, ja shampanja alkoi virrata. Nerdeen Nuppu juonsi tilaisuuden, ja hän myös veti päälavan vieressä FlatOut-kilpailua, jossa oli palkintona peliin liittyvää sälää. Livegamersin edustajana kilpailuun osallistunut Arabian Sulttaani Killi kokeili kykyjään suuren yleisön edessä, mutta hänen draivinsa ei valitettavasti tällä kertaa riittänyt palkintosijoille. Paikalla pääsi myös kokeilemaan pelin PC-versiota eräänlaisessa ajosimulaattorissa.

Ruokailun jälkeen lavalle tulivat esiintymään Full Diesel sekä illan pääesiintyjä LAB. Musiikkipuoli olikin erittäin hyvin hoidettu, ja kotimaisen median ja pelitalojen edustajat sekä muut vieraat nauttivatkin annista täysin siemauksin. Edellä mainittujen artistien musiikkia löytyy myös itse pelistä.

Hieno tapahtuma ei loppunut Gloriaan vaan juhlaväki jatkoi matkaa Studio 51:een, jossa alkuillan shampanjat alkoivat vaikuttaa. Livegamers.infon edustajat käänsivät tanssilattian päälaelleen notkeilla liikkeillään, ja varsinkin seuraamme liittynyt Rikhard B. Riddick oli oikea parkettien partaveitsi.

Loistava FlatOut on suomalaiselle Bugbearille mahtava saavutus ja voimmekin odottaa tulevaisuudessa heiltä hienoja uusia julkaisuja. Onko tulossa sitten FlatOut2 tai jotain muuta – siitä kuulemme myöhemmin lisää. Ajopelien saralla kuitenkin pysytään.

…ja Halo2:sta System Clubilla

Kaikkien aikojen suurin pelijulkaisu, Halo 2, näki myös päivänvalon Euroopassa torstaina 11.11. Tapahtumat alkoivat kuitenkin jo edellisenä iltana, jolloin Kolmen sepän aukiolle pystytettiin Xbox-aiheisia telttoja, sekä paikalle ajettiin Xbox-rekka. Pelikonsoleita oli riittävästi ja yleisö pääsi kokeilemaan uusimpia Xbox-pelejä. Samaan aikaan peliväen edustajat, myyjät sekä muut kutsuvieraat juhlivat pelin julkistamista virallisessa julkistustilaisuudessa System Clubilla. Ihanat ja hymyilevät Halo 2 -tytöt pitivät vieraat lämpiminä ja itse Master Chief takasi paikan turvallisuuden niin Clubilla kuin Stockmannin edustallakin.

Julkistustilaisuuden alussa Microsoftin Mereta Laukkanen tarinoi hieman pelin ympärille syntyneestä ilmiöstä, jonka jälkeen vieraat pääsivät nauttimaan hyvästä ruoasta sekä juomasta. Paikalla pääsi tietenkin myös kokeilemaan itse peliä. Illan kruunasi kaikkien odottama julkistus, ja kansa sai ostaa oman Halonsa klo 00.01 alkaen Stockmannin kellon alta. Jono myyntikojulle muodostuikin kymmenien metrien pituiseksi.

Kutsukortissa mainittiin, että tilaisuuteen on tulossa myös julkkiksia. Paikalta bongasimme ainakin seuraavat turhat ja vähemmän turhat julkimot; Teuvo Loman, Extreme Duudsonit, Juuso & Peltsi (YleX), Puha & Huttunen (Pelaaja), Elastinen & Uniikki (Rähinä), Tuija Lindén (Pelit), Ville ”Miljonääri-Jussi” Loponen, Sami Hernesaho (Pornostara) ja kansanedustaja Jyrki J. Kasvi.

Peli on nyt julkaistu ja vastaanotto on ollut maailmalla sanoinkuvaamaton. Arvostelut ovat imarrelleet Haloa uskomattomin pistein, ja myyntiluvut rikkovat ennätyksiä niin peli- kuin viihdealallakin. Halo-sarja on ehdottomasti Xboxin suurin myyntivaltti, joka kuuluu jokaisen konsoliharrastajan sivistykseen.