DigiExpo 2005

Kirjoittanut: Livegamers

09.11.2005

Digitaalisen viihde- ja kulutuselektroniikan suurtapahtuma, DigiExpo, järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa 4.-6. marraskuuta 2005. Tällä kertaa messujen suurimpana mielenkiintona (ainakin pelien ystävien mielestä) oli Xbox 360 -pelikonsoli, joka oli ensimmäistä kertaa kuluttajien käsillä ja kokeiltavana. Pelattavina peleinä olivat Project Gotham Racing 3, Perfect Dark Zero, Kameo: Elements of Power, King Kong, Call of Duty 2 sekä FIFA 06: Road to FIFA World Cup. Valitettavasti mikään edellä mainituista peleistä ei ollut vielä valmis myyntiversio, jonka takia niistä löytyi pieniä puutteita ja bugeja. Lisäksi messuilla järjestettiin 128 pelaajan FIFA 06 Interactive World Cup -turnaus Xboxilla.
Messupäiväkirja – alkuvalmistelut

Livegamersin tämän kertainen osallistuminen poikkesi tutusta seurapiiritoimittajan kaavasta paljon. Muutama ylläpidon jäsen otti Microsoftin asettaman haasteen vastaan ja lähti mukaan järjestämään itse tapahtumaa. Tämä alkoi 1-2 päivää ennen messujen virallista alkua kun osallistuimme Microsoftin, Pelaajan ja Fifan messuosastojen rakentamiseen. Killi, Nurkkamestari ja blingbling pääsivät tutustumaan myös itse konsoliin paljon totuttua enemmän kun he asensivat, säätivät ja testasivat konsoleita, jotta ne olisivat toimintavalmiina pelikansalle heti messujen alkaessa. Teknistä tietoutta ja kokemusta tulikin rutkasti kun he yrittivät saada konsolit ja Samsungin teräväpiirtotelevisiot ymmärtämään toisiaan, jotta paljon hehkutettua supertarkkaa pelikuvaa saataisiin ulos konsoleista. Myönnettäköön, että vaikeuksia oli itse kullakin, mutta lopulta jokainen konsoli puski ulos teräväpiirtosignaalia (720p) ja ylläpidon alustavien pelisessioiden perusteella pystyimme huoletta toteamaan konsolien ominaisuuksien olevan hypen vertaiset vaikka pelit eivät vielä valmiita myyntiversioita olleetkaan.

Varsinkin Call of Duty 2 tuntui ja näytti todella hyvältä sekä King Kong yllätti lisenssipeliksi graafisen ulkonäön osalta. Tosin emme monista yrittäjistä ja yrityksistä huolimatta päässeet edes ensimmäisestä tasosta eteenpäin mikä kertoo ehkä enemmän pelaajista kuin itse pelistä? PGR3 vaikutti olevan keskeneräisin ruudunpäivitys- ja grafiikkaongelmineen vaikka itse peli olikin täyttä rautaa.

Pelaajan ja Fifan osastot olivat valmiina torstai-iltana ja päätimme jatkaa MS:n osaston kanssa perjantaiaamuna.

Messujen ovet aukeavat

Muutama tunti ennen messujen alkamista jokaisella osastolla oli vilskettä kun viimeiset viilaukset ja siivoaminen olivat täydessä vauhdissa. Testasimme vielä viimeisiä Xbox 360 -konsoleita Microsoftin osastolla, jaoimme työtehtäviä sekä sovitimme messuvaatteita. Jokaiselle osastolle saapui paljon kauniita messutyttöjä, joiden tehtävänä oli nörttipoikien mielenkiinnon herättäminen, jotta he tulisivat juuri Heidän luokseen ja tutustumaan osaston tarjontaan. Oma naamatauluni ei kelvannut tähän hommaan, joten osakseni lankesi PGR3-miniturnauksien järjestäminen pelilavalla yhdessä Pelaajan Thomas Puhan ja Miika Huttusen kanssa. Lisäksi päivystin Pelaajan osaston läheisyydessä jos konsolien kanssa tulisi ongelmia.

Aina pitäisi olla varautunut kaikkeen, koska huomasimme heti alkuun teknisiä ongelmia pelilavan videotykin kanssa. Yhdessä teknisen avustajan kanssa painimme johtojen ja asetusten parissa yrittäessämme saada teräväpiirtokuvaa valkokankaalle, mutta jokin oli vialla. Pitkän ihmettelemisen jälkeen päätimme luovuttaa ja tyytyä perinteiseen televisiokuvaan, joka ei ehkä ollut aivan edukseen graafisesti kaunista peliä pelatessa. Tämä ei kuitenkaan hidastanut meininkiä kun ensimmäiset kilpailijat lähtivät taistelemaan aikaa vastaan Tokion sykkeessä Thomaksen selostamana. Kilpailut eivät olleet liian vakavia vaan tarkoituksena oli antaa ensikosketuksia konsoliin ja sen peleihin, josta sai vaivanpalkaksi hienon X360-pipon. Voittaja sai myös pelipalkinnon.

Ensimmäinen messupäivä sujui loistavasti ja kokemuksesta jäi todella hyvä maku suuhun. Rennon pelialalla vallitsevan meiningin ohella tapasin paikalla monia mielenkiintoisia ihmisiä sekä ehdin itsekin kokeilla pelejä. Muun muassa eräs PES-guruksi itseään nimittävä (?) Pelaaja kävi häviämässä allekirjoittaneelle FIFAssa reiluin numeroin, mutta ei siitä sen enempää…

Lauantai on toivoa täynnä

Tiesimme jo aamulla messukeskukseen saapuessamme, että päivästä tulee paljon kiireisempi kuin perjantaista, koska järjestämme FIFA 06 Interactive World Cup -turnauksen Xboxilla ja siihen osallistuisi 128 pelaajaa. Lisäksi Pelaajan messuosasto sekä pelilavalla järjestettävät PGR3-kilpailut olivat osastolaistemme vastuulla. Asiaa ei tietenkään helpottanut messujen suosio – lauantaina jo pelkkä liikkuminen osastolta toiselle kesti todella kauan johtuen suurestä määrästä messuvieraita.

Puolen päivän aikaan alkanut FIFA-turnaus oli kärsinyt inflaatiosta monien ennakkoilmoittautuneiden poisjääntien takia. Ystävällisesti he eivät kuitenkaan olleet kertoneet järjestäjille jäävänsä pois (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta), joten varapelaajien rekrytoiminen jäi viime hetkiin. Otimme ilmoittautumisia vastaan suoraan messuilla ja monelle messuvieraalle tulikin ex-tempore mahdollisuus päästä mukaan suureen turnaukseen, jonka he onneksemme käyttivät hyväkseen. Nurkkamestarin huolellisten käsien kautta ilmoittautuneet pelaajat saivat omakseen hienon Fifa-paidan, jossa oli heidän pelinumeronsa. Turnauksessa potkittiin palloa 20 minuuttia yksinkertaisella systeemillä – voittamalla jatkoon.

Fifan alkaessa täydellä tohinalla, jatkoi Killi taas PGR3-turnausten ja Pelaajan osaston parissa kuten perjantainakin. Vaikka meno olikin välillä aika hektistä ruuhkista ja kiireestä johtuen, osastolla oli myös aikaa puhua muun muassa monen Livegamers-käyttäjän kanssa, joista muutamat pääsivät osallistumaan turnaukseenkin. Livegamers ja Live -yhteisö ovat ja elävät eikä kenenkään tarvitse jäädä vain nimimerkiksi keskustelupalstalla jos eivät itse sitä halua. Ainakin jokaista LG:n ylläpidon ja avustajien jäsentä saa repäistä hihasta, esittäytyä ja vaihtaa kuulumisia tilaisuuksissa, joissa siihen on mahdollisuus. DigiExpo oli yksi tällaisista.

Messujen sulkemisajan lähestyessä alkoi henkinen valmistuminen illan ohjelmaan. Meidät oli kutsuttu syömään ja juomaan tuttuun paikkaan Joannan kämpille. Lämpimässä hengessä tapasimme paikalla muiden messuosastojen työntekijöitä, joiden kanssa oli mukava höpistä niitä näitä hieman rennommissa merkeissä. Myös työasioita pohdittiin, joista kerrotaan lisää seuraavassa kuukausitiedotteessa.

Huhujen mukaan joku oli nähnyt LG:n ylläpidon jäseniä myöhemmin illalla jamittamassa paikallisissa yökerhoissa?

Sunnuntai ja messujen päätöspäivä

Aamulla katse peiliin ja toteamus siitä, että muutaman tunnin yöunet sekä reilu yliannos alkoholia edellisenä yönä ovat tehneet tehtävänsä. Sata litraa suuvettä, reilu annos Hugo Bossia ja taksi avittavat Killin kuitenkin messukeskukseen, jonne myös Nurkkamestari ja blingbling ovat löytäneet yöllisiltä retkiltään.

Kaava oli tuttu: FIFAa ja PGR3:a. Järjestimme FIFA-turnauksen ratkaisevat ottelut sekä finaalin päälavalla, jonka juonsi itse J-P Jalo. Finaaliin tiensä olivat raivanneet 21-vuotias Joni Ahlroth sekä 13-vuotias Christoffer Westlake. Joni Ahlroth voitti lopulta numeroin 3-2 ja lunasti tällä paikkansa Suomen edustajana Kölnissä Fifa-turnauksen jatkopeleissä. Lisäksi hän sai palkinnoksi Xbox 360 -konsolin sekä pelejä ja muuta pikkukivaa. Toivotimme hänelle onnea tulevalle pelimatkalle, jossa vastaan asettuu maailman parhaimpia FIFAn pelaajia.

Turnauksen jälkeen oli leppoisa fiilis ja ruuhkatkin olivat hävinneet osastoilta. Messut olivat melkein ohitse ja totesimme onnistuneemme hyvin tapahtumien järjestämisessä. Aikaa oli jäljellä vielä, joten päätimme käyttää sen hyväksemme kiertelemällä DigiExpo-alueella tutustuen sen monipuoliseen tarjontaan.

Messujen päätyttyä edessä oli vielä pientä näpräystä Xbox 360 -pelikojujen parissa, koska ne piti valmistella siirtämistä varten. Tämä sujui vauhdilla ja puolitoista tuntia myöhemmin LG:n ylläpito oli jo kotimatkalla. Olo oli väsynyt, ehkä hieman krapulainen, mutta samalla onnellinen. Hienointa tapahtumassa oli erilaisiin ihmisiin tutustuminen niin järjestäjien kuin vieraiden saralla. Xbox 360 on nyt myös esitelty suurelle yleisölle ja jäämme mielenkiinnolla odottamaan palautetta. Julkaisu tapahtuu 2. joulukuuta. Oletko sinä jo varannut omasi?

Älä myöskään unohda etusivulta löytyvää DigiExpon kauneimmat -äänestystä!

Kuvat: Killi, Nurkkamestari, Zankiller ja Toni Ruuska (Pelaaja)