E3 2015: Mitä voimme odottaa messuilta?

Kirjoittanut: Livegamers

01.06.2015

On taas sen aika. Pelialan megaluokan tapahtuma, E3-messut ovat taas pian täällä. On myös aika perata huhuista kiinnostavimmat, todennäköisimmät ja toivotuimmat. Odotukset eivät aina kohtaa tai toteudu, mutta messut jaksavat kiinnostaa, ja aina ne onnistuvat myös yllättämään.
Uusi sukupolvi on ollut jo tovin täällä. Xbox Onen myyntiluvut ovat PlayStation 4:n vastaavia alhaisempia, mutta pelien laadussa se ei juuri näy. Tässä artikkelissa en halua keskittyä lainkaan alati vellovaan ruudunpäivitys- ja resoluutiokeskusteluun, vaan itse peleihin, ja niihin liittyviin odotuksiin. Esimerkiksi Digital Foundryn toisinaan myös provokatiivisella otteella tehdyt vertailuvideot ovat luojan kiitos hieman vähenemään päin, ja voimme ehkä aloittaa uudestaan keskustelun yleisestä laadusta. Grafiikka on tärkeää, mutta haluammeko nähdä nättejä, mutta tarinallisesti geneerisiä tai yksinkertaisesti täysiä pannukakkuja – vai tahdommeko peleihin syvyyttä, nyt kun konsoleiden rajat ovat oletettavasti suhteellisen hyvin kehittäjien tiedossa. Tosin, tämä onkin jo täysin oma artikkeliaiheensa, palataan tähän siis myöhemmin.

E3-messut ovat olleet perinteiseen tapaan The Paikka, jossa tehdään suuria julkistuksia, joista kuullaan sitten tarkempia tietoja myöhemmin. Se on myös The Paikka, jossa julkistuksista tulee elämää suurempia, mutta todellisuus iskee silmille parin vuoden ja muutaman julkaisupäivän siirtämisen jälkeen. Watch Dogsin ja The Divisionin aiheuttamaa wow-efektiä voi jälleen kerran odottaa tapahtuvan, mutta perskannikoissa tuntuu silti muisto, jossa maalaillaan pilvilinnoja, mutta todellisuus onkin ruohonjuuritasolla. Milloin saamme nähdäksemme pelin, joka herättää suuren mielenkiinnon julkistuksessa, onnistuu pitämään sen julkaisuun asti, ja lopulta vielä ylittää odotukset. Vai onko pelaajilla odotukset aina liian korkealla?

Ubisoftilta voimme odottaa lisää materiaalia koskien edellämainittua The Divisionia. Aiemmin tässä kuussa Ubisoft kertoi uuden studion mukaantulemisesta ja vain pari päivää myöhemmin kerrottiin julkaisun siirtymisestä ensi vuodelle. Onko siis haukattu liian iso pala kakusta, jota tarvitaan useampi suu jauhamaan. Parantaako useampi kokki keitosta? Se jää nähtäväksi. Piruja seinille maalailevat skeptikot jo kertovatkin The Divisionin kokeneen ison downgrade-kohtalon, mutta Ubisoft varmasti haluaa kieltää nämä uhkakuvat ja paukauttaa isolla kädellä kirsikkaa kakun päälle. Rainbow Six Siegestä on pudonnut videoita pitkin kevättä ja julkaisupäiväkin lyötiin lukkoon. Odotettavissa on herkuttelupaloja ja kiinnostuksen herättelyä. Kehittäjä varmasti haluaa myös hehkuttaa pelin potentiaalisia kilpailullisia elementtejä.

Yksi odotetuimmista tilaisuuksista messuilla on Bethesdan ensimmäinen oma pressitilaisuus. Koska kehittäjä on päättänyt tällä kertaa pitää kokonaan oman tilaisuutensa, on myös huhumylly pyörinyt kiivaalla tahdilla. Fallout 4 pyörii monen pelaajan huulilla ja pienet tiedot antavat ymmärtää, että pelistä saatetaan nähdä elokuvallinen traileri tilaisuuden aikana. Varmaa on se, että uusi Doom julkistetaan tilaisuuden aikana. Onko Bethesdalla vielä jokin yllätyskortti hihassa? Tuleeko hihasta jotain, mitä ei kukaan pysty ennakoimaan? Onko edes mahdollista pitää tällaista piilossa, kuten pidettiin Watch Dogs aikoinaan?

Konsolivalmistajien omista tilaisuuksista povataan jälleen kovaa pelitykitystä. Jo viime vuonna Microsoft irtaantui lähes täysin esimerkiksi Xbox Onen tv-ominaisuuksista ja keskittyi tulevien pelien hehkuttamiseen. Tänä vuonna Microsoft lupaa ”erilaisen tilaisuuden” ja Xbox-pomo Phil Spencer kertoi uuden yksinoikeuden paljastuksesta messuilla. Muutoinkin Spencer on muun muassa Twitterissä hehkuttanut, että tänä vuonna tilaisuudessa nähdään pääasiassa pelejä. Suurimpia odotuksen aiheita on lokakuussa julkaistava Xbox One -peli Halo 5. Pelistä on lupa odottaa ainakin yksinpelidemoamista tilaisuuden aikana. Yksi peleistä poikkeava esittely messuilla kuitenkin tulee olemaan: HoloLens-esittely. Alkuvuodesta esitellyt AR-lasit ovat jääneet toistaiseksi suhteellisen vähälle esittelylle, mutta messuilla näemme varmasti enemmän ja tarkempia tietoja.

Sony tuskin haluaa hävitä ilotulituksen määrässä tai laadussa, joten paukut varmasti satsataan tähän osioon. Viime vuonna yleinen konsensus oli, että Microsoftin tilaisuus ylitti odotukset ja vei voiton tilaisuuksien laadussa, hiuksenhienosti kuitenkin. Viime vuonna Sony teki pienen virheen ottaessaan mukaan ”tv, tv, tv” -mantran, mikä lähestulkoon latisti hyvin alkaneen tilaisuuden. Tänä vuonna onkin toivottavaa, että slogan ”For the Players” kuvaa tilaisuutta parhaiten ja näemme rutkasti uutta materiaalia. Sonyn yksinoikeudet lupaavat loistavaa tulevaisuutta, ottaen huomioon esimerkiksi huippusuositut The Last of Usit ja Unchartedit, unohtamatta tulevaa No Man’s Skyta, jonka lisäksi odotukset painottuvatkin yksinoikeusjulkaisuiden puolelle. Konsolivalmistaja myös kertoi, ettei se pidä lehdistötilaisuutta tämän vuoden Gamescom-messuilla, joten paukkuja ei ole syytä säästellä. Vastikään kerroimme, että Sonyn talousraporteista selviää muun muassa Uncharted 4:n suunniteltu keväällinen julkaisuajankohta ja virtuaalitodellisuuslasien julkaisu kesällä. Project Morpheuksen tämänpäiväistä ilmettä saataneen ihmetellä tilaisuuden aikana.

Project Morpheus

Muista varmistetuista suurista tilaisuuksista Electronic Artsilta, Square Enixiltä ja aiemmin mainitulta Ubisoftilta voidaan samoin odottaa jotain suurta ja mykistävää. Tietysti NHL ja FIFA-sarjat tulevat näkymään suuresti lavalla, mutta yksi suurimmista odotuksista kohdistuu Mirror’s Edge 2:n suuntaan. Toistaiseksi on tiedossa ensi kevään julkaisuikkuna, mutta muuten pelistä ei ole tihkunut juuri mitään tietoa sitten viime vuoden E3-tilaisuuden. Vastikään julkistetusta Need for Speed -pelisarjan uudesta alusta odotetaan myös isoa infopläjäystä. Isommista julkaisuista myös Star Wars: Battlefront saanee oman osuutensa näkyvyydestä ja jo viime kesän E3-messuilla EA kiusoitteli tulevan Mass Effectin kustannuksella. Square Enix esittelee takuuvarmasti Just Cause 3:a ja Rise of the Tomb Raideria, vaikka Microsoft Lara Croftin haluaa pitää myös omassa tilaisuudessaankin pelin ajallisen yksinoikeudellisuuden vuoksi. Huimaa tulosta tehnyt Square Enix tuskin haluaa jäädä lepäämään laakereillaan, vaan edellä mainitut nimikkeet tuskin jäävät ainoaksi esittelyn aiheeksi.

Yhtä kaikki, odotettavissa on jälleen pelaajien messut. Lisälaitehömpötykset voidaan jättää nyt sivuun ja televisio-ominaisuudet on käyty läpi, nyt on pelien vuoro. Uusia pelejä, kokonaan uusia pelisarjoja, innovatiivisia kokeiluja. Siitä on vuoden 2015 E3-messut tehty. Livegamers seuraa totuttuun tapaan messujen tapahtumia herkeämättä ja toiveita toteutukseen voi jättää vaikkapa E3-keskusteluketjussa.