Ennakko: WWE 13

Kirjoittanut: Livegamers

28.10.2012

Jo EA SPORTSin vuosipäivitystasolla ilmestyvät showpainipelit ovat outo tapaus. Joka vuosi matkustan kauppaan ja ostan uuden osan sekä mietin kassalla, ”Kas, uusi showpainipeli on ilmestynyt. Miksihän en ole sitä edellistä osaa niin paljoa pelannut?” ja kotona pelin konsoliin lyötyäni koen valaistuksen, ”Ai niin”. Smackdown-nimellä aloittanut sarja ei ole ollut entisensä pitkään aikaan, toivossa on silti hyvä elää.
Vuosi toisensa jälkeen alter egoni John ”The Slayer” Carter saa uuden naaman, hiustyylin sekä vaatetuksen mutta sama vanha Judgement Slam toimii yhtä tehokkaasti vastustajieni viimeistelyyn. John aloitti uransa vuonna 2002 Playstation 2 -konsolille julkaistussa Smackdown Shut Your Mouthissa. Tällöin John oli noin 190-senttinen hirviö pitkien mustien hiuksien kera ja painoi lähemmäs 120 kiloa. Nykypäivänä visioimani Carter on pikkuhiljaa kadottanut hirviörooliaan ja Tohtori Stylesina comebackin tehnyt John hoikentui sekä kutistui hiukan yli kymmenyksen. Useita mestaruuksia voittanut Slayer jäi eläkkeelle oikeaan aikaan, koska luodut hahmot eivät ole olleet pääosassa nykyshowpainissa pitkään aikaan. Kukaan ei ole tärkeämpi kuin WWE, sanoisi Vince McMahon.

Vain muutaman katsojan tähden

WWE 13 -pelin uutena juttuna on kulta-aikaan sijoittunut Attitude Era: 90-luvun puolivälissä käyty taistelu katsojaluvuista silloisen WWF:n sekä WCW:n välillä on tuotu pelaajien koettavaksi, mikäli lähes kaksi vuosikymmentä takaperin käyty titaanien taisto jäi kokematta. Ottelut käydään samalla periaatteella ja tapahtumien kulkua noudattaen Heartbreak Kid Shawn Michaelsin sekä Triple H:n perustaman DX-ryhmittymän alkuajasta The Rockin ja Stone Cold Steve Austinin kautta päätökseen Wrestlemania 15:ssä. Kaikkia otteluita ei kuitenkaan tulla käymään läpi, vaan pelaajan on tarkoitus esimerkiksi oppia ja ymmärtää, minkä takia Rock ja Austin keskenään ottelivat. Henkilökohtaisella tasolla tämä pelimuoto on ehkä kiinnostavin uudistus sitten oman supertähden ympärikautisen tarinan.

Painirosteri on pitkästä aikaa huikea paketti. Tarjolla on kaikki aktiivirosterissa olevat supertähdet ja avattavia hahmoja löytyy Attitude Eran ajoilta sekä muutamia nykypäivän hahmoja, jotka eivät kuulu aktiivisiin painijoihin. Luomistyökaluilla hahmokaartia pystyy kasvattamaan oman mielen mukaan ja hahmoista saa luotua monipuolisia laajan liikevalikoiman myötä. Hahmojen lisäksi voi luoda omia areenoita, sisääntuloja sekä omia tarinoita WWE Universea varten. Kaikki luomukset pitäisi pystyä jakamaan netin välityksellä muille ja mustana valkoiselle, ja oman pelin sisältöä voi kasvattaa muiden teoksilla. Harmittavasti sisääntuloa rakentaessa listalta löytyy vieläkin ”Superstar 1-60” -nimettyjä palikoita, joten oman sisääntulon tekeminen vie taas paljon aikaa, kun jokainen animaatio täytyy katsoa yksitellen läpi. Olisiko se niin vaikeaa antaa nimet sisääntulotyylin mukaan, sallikaa minun kysyneen.

Austin 3:16 says I just whooped your ***

WWE 13 ei tunnu muuttuvan kovin hurjasti edellisestä osasta. Paranneltu Predator 2.0 -moottori korjailee hieman animaatioiden sujuvuutta ja parantaa varsinkin irrallisten esineiden – kuten tikapuiden – merkitystä, kun heitot lähtevät niiden lähellä. Suurin ja tervetullein lisä on laaja painijaosasto, josta ei oikeastaan löydy turhia jobbereita selkäsaunoja ottamaan ja jokainen alkuun auki oleva hahmo tuntuu painivan samassa sarjassa – heh heh, see what I did there? Attitude Eran läpikäyminen on erittäin mukava idea, mutta silti toivoisin paluuta oman painijan tarinoihin. WWE 13 julkaistaan marraskuun 2. päivä.