Ennakossa: Grand Theft Auto V

Kirjoittanut: Livegamers

05.06.2013

Livegamers pääsi tutustumaan syksyllä julkaistavaan Grand Theft Auto V:een, kun Helsingissä järjestettiin pienimuotoinen pr-tapahtuma. Esittelijöinä toimivat Rockstarin markkinointipäällikkö Richard Barnes ja kansainvälisen markkinoinnin päällikkö Federico Clonfero.
Pääsimme aamutuimaan hotellin sviittin, ja vastassa oli pimeähkö huone, jossa komeili muutama nahkasohva, -tuoli ja isohko televisio. Harmi, että kuvaaminen oli kiellettyä, sillä tästä unelmien pelinurkkauksesta olisi kyllä mielellään ottanut kuvan antamaan edes jonkinlaista osviittaa sviitissä leijuneesta tunnelmasta. Television ruutu oli musta, siinä luki Launch, ja perässä oli X-näppäimen kuva. Äänessä enemmän ollut Richard Barnes piti pienen alkupuheen, joka meni allekirjoittaneelta jokseenkin ohi. Tämä johtui varmaankin siitä, että GTA V:n demo oli suoraan edessäni ja lähtisi käyntiin vain yhden napin painalluksella. Richard vahvisti ainakin väitteet siitä, että tulevan GTA-pelin alue olisi todellakin yhtä suuri kuin Grand Theft Auto IV:n, Red Dead Redemptionin sekä Grand Theft Auto: San Andreasin alueet yhteensä.

Kinect

Vihdoin demoaminen alkoi. Olimme helikopterin kyydissä, ja Franklin, kolmesta hahmosta tummin ja coolein, oli pelaajan ohjaamana valmistautumassa loikkaan laskuvarjoreppu selässään. Oli mitä ilmeisemmin aamu, ja aurinko oli juuri noussut. Taustalla soi tiivistunnelmainen musiikki, jota esiintyy kuulemma pelin tietyissä kohdissa tunnelmanluojana. Näimme hienoja ilmakuvia pelialueesta Franklinin laskeutuessa hitaasti laskuvarjolla alaspäin. Kaukana vuoristojen taustalla näkyi Los Santos, ja miltei suoraan alapuolella oli armeijan lentokenttä. Liito jatkui vuoristoja kierrellen ja kaarrellen. Matkalla näkyi villieläimiä sekä ihmisiä kisailemassa mönkijöillä vuoristoteitä pitkin. Lopulta demoa pelaava Federico Clonfero laskeutui joen viereen tielle ja esitteli graafisesti melko näyttävää jokea. Heti ensimmäiseksi silmään osui minikartta, joka oli vasemmassa alakulmassa neliönmuotoisena. Joen vieressä näkyi muutama ihminen kalastamassa, ja Franklinia vastaan käveli myös muutamia itseään etsiviä patikoitsijoita, jotka tervehtivät tätä. Franklin heitti vastaukseksi normaalin ”Whatcha do do?” -tyylisen letkautuksen ja jatkoi matkaa. Vuoristoissa ja metsissä näytti siis olevan elämää ja muutakin liikettä pelaajan itsensä lisäksi.

Seuraavaksi näimme miten hahmosta siirrytään toiseen. Vaihto tapahtui melko nopeasti: kamera harppoi ensin nykyisestä hahmosta ylös vaiheittain, siirtyi kartalla seuraavan sankarin yläpuolelle, ja taas vaiheittain uuteen hahmoon. Melko näppärän oloinen latautuminen, ainakin demossa. Seuraavaksi Rockstarin edustaja ohjasi Trevoria, joka on pelintekijöiden mukaan hulluin ja sekopäisin hahmo koko pelisarjan historiassa. Väitettä puoltaakin se, että Trevor herää rannalta kivien juuresta yllään pelkät alushousut. Oli keskipäivä ja aurinko paistoi. Trevorin ympärillä oli GTA IV:stä tutun moottoripyöräjengin, The Lostin, jäseniä. Kuolleina. Ruumiita ei sen suuremmin alettu tutkia, vaan matka jatkui rannassa olevaan veneeseen. Richard selosti, että joistain tietyistä veneistä löytyy sukellustavaroita, joistain taas ei. Vesi ja merialue itsessään näyttivät aidoilta: aallot olivat isoja ja pelottavia sekä graafisesti erittäin näyttäviä. Tiedä sitten kuinka paljon ainakin 60-tuumainen televisio loi merelle lisää massiivisuutta ja pelottavuutta.

Kinect

Rockstarin edustajat esittelivät, miltä maailma veden alla näyttää. Trevor pukeutui sukellusasuun ilman turhia animaatioita ja loikkasi nopeasti pinnan alle. Heti kävi ilmi, että veden alla on selvästi myös oma maailmansa: kaloja, muita sukeltajia sekä uponneita ja hajonneita aluksia. Paljon tutkittavaa ja löydettävää. Vesi oli graafisesti näyttävää myös pinnan alla. Valaistukset olivat hienoja ja vedessä leijui pientä hiekkapölyä luoden likaisen, ja ainakin omasta mielestäni, aidon tunnelman. Sukellusreissu ei kauan kestänyt, ja nousimme taas pinnalle. Trevorilla pelailu loppui siihen, ja oli aika vaihtaa pelin kolmanteen hahmoon, Michaeliin.

Jälleen siirryimme kauas aiemmasta hahmosta, nopeasti ilman läpi kiitäen. Oli myöhäinen ilta Michaelin kävellessä tyylikkäästi ulos Vinewoodin luksushotellista. Kaupunki vaikutti nyt todellakin kaupungilta. Demoa pelannut Federico ei selvästikään uskaltanut ylittää vilkasta katua silmät kiinni juosten, ja tilanne todellakin näytti siltä, että autot ajavat päälle, eikä jälki olisi kovin nättiä pelin esittelyä ajatellen. Lopulta pääsimme tien yli ja näimme erinäisiä hahmoja, tatuointiliikkeen, josta voi käydä nappaamassa itselleen leiman, sekä parkissa olevan bussin, jolla kuuleman mukaan pääsee kiertelemään kaupungin nähtävyyksiä. Näimme myös miten iFruit-puhelimella otetaan kuvia.

Kinect

Seuraavaksi Frederico pelasi pienen tehtävän. Syrjäisellä kadulla oli paikallinen naisfilmitähti piilossa paparazzilta, ja hän pyysi Michaelia hakemaan auton ja ottamaan kyytiinsä. Paparazzi lähti perään, ja seuraavaksi olikin vuorossa tuttu GTA-tyylinen karkuunajo. Lopulta nainen ajettiin kotiinsa, ja matkalla näimme, miten peura loikki tien yli vuoristoisella asuinalueella. Harmiksemme Rockstarin edustaja oli eläinrakas, eikä halunnut ilmeisestikään näyttää mitä tapahtuisi jos peuraan ”törmäisi” autolla. Kolareita kyllä nähtiin, ja auton ajaminen, ainakin Michaelilla, näytti olevan vaikeahkoa. Kuuleman mukaan kotiin kyyditty vaaleatukkainen nainen on yksi pelin sivuhahmoista, joista tullaan kuulemaan lisää pelin edetessä.

Viimeisenä seurasi demon kohokohta, kun näimme tehtävän, jossa kaikki kolme hahmoa olivat mukana. Kyseessä oli niin kutsuttu heist, tai oikeastaan tämä oli miniheist. Välinäytössä Michael, joka toimi selvästikin porukan johtajana, selosti nopeasti miten keikka tehtäisiin ja mikä on jokaisen rooli. Hahmot laittoivat myös päälleen tyylikkäät naamioasut, jotka joku hahmoista oli aiemmin hommannut omassa tehtävässään. Miniheistin ideana oli ajaa roska-auto kadulle poikittain tien tukkeeksi ja estää kohteena olleen pakettiauton matka ja samalla ajaa sivukujalta auton kylkeen ja ryöstää sen sisältö. Myöskin käytettävät autot oli aiemmissa tehtävissä ryöstetty tätä varten. Rockstarin peluri teki tehtävän jokaisen osan vuoron perään, ja kuuleman mukaan pelattavaa hahmoa pystyi vaihtamaan kesken tehtävän milloin vain.

Kinect

Tehtävä sujui suunnitelman mukaan, mutta lopulta paikalle saapuivat poliisit, ja räiskintä oli valmis alkamaan. Räiskintä oli erittäin näyttävää, ja kolmella hahmolla pelaaminen teki siitä myös astetta mielenkiintoisempaa. Kaksi hahmoa oli alhaalla suojassa rynnäkkökiväärien kanssa ja kolmas katolla ampumassa singolla helikoptereita alas ja napsimassa tarkkuuskiväärillä katoille tulleita poliiseja. Artikkelin alussa mainitsin tiivistunnelmaisesta musiikista. Tässä tehtävässä sitä esiintyi paljon, ja se todellakin toimi. Musiikki muuttui aggressiivisemmaksi ja hektisemmäksi tilanteen mukaan. Räiskinnän näyttävin kohta oli, kun Trevor ampui katolta singolla poliisiautoa, ja tämän jälkeen Rockstarin pelaaja vaihtoi maantasalla olevaan Frankliniin. Peli hidastuu miltei kokonaan kun hahmonvalitsemisristikko tulee esiin. Kuvan ollessa Franklinissa osui Trevorin ampuma singon panos poliisiautoon. Räjähdys. Nättiä. Pelaajan vaihtaessa hahmoa kesken tehtävän ei tule mitään pitkiä latausruutuja tai taivaille teleporttailua, vaan vaihto tapahtuu nopeasti.

Rockstarin edustaja kertoi, että pelaajan ohjatessa yhtä hahmoa kolmen hahmon tehtävässä, kaksi muuta pysyvät kyllä hengissä, eikä heistä tarvitse sen suuremmin kantaa huolta. Tosin, jos esimerkiksi räiskimistilanteessa pelaaja jättää hahmon keskelle sarjatulitusta ja vaihtaa toiseen hahmoon, tulen keskelle jätetty hahmo kuolee melko todennäköisesti.

Lopulta ajettiin pakoauton luo ja demo loppui. Olihan se kaunista. Kaupunki, vesistö, vuoristo ja koko maailma oli aidon oloinen ja kokoinen. Demottu miniheist vaikutti hyvältä, ja GTA V:ssä nähdään varmasti mielenkiintoisia toteutuksia varsinaisissa heisteissä. Jokainen hahmo oli omanlaisensa, ja kaikilla on omat rahat, aseet, mielenkiinnot, kaverit, harrastukset, elämät. Mikäli jonkin hahmon jättää esimerkiksi vuoristoon, kyseinen hahmo jatkaa normaalia elämäänsä omine rutiineineen, eikä loju samassa paikassa, kun pelaaja haluaa taas vaihtaa häneen. Moninpelistä emme saaneet vielä mitään tietoa, eikä myöskään pelin yksityiskohdista hiiskahdettu mitään.

Lisää tietoa saamme varmasti E3-pelimessuilla, mutta nyt jo on selvää, että Grand Theft Auto V tulee olemaan kaikkien aikojen suurin ja laajin GTA-peli sekä ehdottomasti yksi tämän vuoden suurimmista ellei jopa suurin julkaisu.