Esittelyssä: Livegamersin henkilökunta

Kirjoittanut: Livegamers

17.10.2010

Kenelle lähettää viestiä, kun on kysyttävää klaaniasioista? Entä kuka järjestää FPS-turnauksia? Livegamersin henkilökunta esittäytyy ja kertoo vastuualueistaan, suosikkipeleistään sekä muista mielenkiinnon kohteistaan.
Ylläpitäjät:

Tiitu

Rekisteröidyin Livegamersiin: 11.12.2003

Vastuualueet: Olen päätoimittaja, joten vastaan sivuston sisällöstä. Lisäksi pidän yhteyttä pelijulkaisijoihin, hankin turnauspalkinnot sekä toimin Livegamersin yhteyshenkilönä. Ravaan myös kekkereissä edustamassa Livegamersia. Minuun kannattaa ottaa yhteyttä, kun haluaa kysyä tai antaa palautetta sivuston sisällöstä ja Livegamers-palvelusta.

Kiinnostukset: Urheilu on aina ollut lähellä sydäntä, ja olenkin harrastanut kaikennäköistä liikuntalajia pienestä pitäen: judoa, ratsastusta, yleisurheilua, hiihtoa, uintia, rullaluistelua ja salibandya. Kilpaileminen myös viehättää, ja vain hiihto, uinti sekä rullaluistelu ovat harrastamani lajit, joissa en ole osallistunut kisoihin.

Koirat ovat myös tärkeä osa elämääni. Tällä hetkellä kotona tepsuttelee vuoden ikäinen dobermanni-narttu, enkä voisi kuvitellakaan eläväni ilman tätä suloista otusta. Lisäksi visaiset ongelmanratkontatehtävät ovat mielipuuhaani, ja pidän tehtävistä, jotka vaativat loogista päättelykykyä. Haasteet pitävät mielen virkeänä.

Vapaa-aika: Vapaa-aikani vietän läheisteni seurassa, koiran kanssa ulkoillen, milloin mitäkin harrastaen sekä tietysti pelaillen. Vapaa-aikaa ei tosin ole liikaa, sillä töiden ohella opiskelen tietotekniikkaa Metropoliassa (Helsingin AMK).

Suosikkipelit: FPS-pelit, erityisesti Rainbox Six -, Ghost Recon – sekä CoD-pelisarjat

Terveiset käyttäjille: Kiitos palautteista. Muistakaa jatkossakin olla yhtä aktiivisia sen suhteen, jotta voimme kehittää palvelua teidän toivomaan suuntaan.

ScorpioN

Rekisteröidyin Livegamersiin: 5.12.2003

Vastuualueet: Käytännössä meitsi tekee kaikennäköstä. Grafiikkaa, arvosteluja, moderointia, klaanialuetta, käyttäjien ongelmien ratkaisua sun muuta. Olen siis Livegamers -sivuston ”jokapaikan höylä”, jota voi kiusata kun on kysyttävää.

Kiinnostukset: Pelit kaikessa muodossa. Myös oikean elämän pelit. Tämän lisäksi soitan kitaraa, ihannoin Dave Mustainea ja vien saksanpaimenkoiraani ulos – tarviihan senkin syödä.

Vapaa-aika: Kuten yllä, vapaa-aika ei todellakaan ole liikaa, joten jos yllä mainituilta jää aikaa, istun/makaan sohvalla.

Suosikkipelit: Tappelupelit, (Mortal Kombat, DOA, Soul Calibur) ja auto ja ampumapelit. Lähinnä Tiitunkin kovasti kehuma Rainbow Six oli aikoinaan rautaa. Myös Ghost Recon 2 oli aikanaan räjäyttävä kokemus.

Terveiset käyttäjille: Käyttäkää Applen tuotteita.

JJR

Rekisteröidyin Livegamersiin: 29.12.2003

Vastuualueet: Joka paikan höylä. Liigoja, turnauksia, klaaniasioita ym ym…Lista on loputon. Rohkeasti viestiä vain mikäli jokin asia askarruttaa sivustolla.

Vapaa-aika: Vapaa-aikani menee perheeni ja harjoittelun lomassa. Silloin kuin noilta aikaa jää niin minut löytänee Liven puolelta.

Suosikkipelit: FPS (RS & Ghost Reconit, oi niitä aikoja), urheilu (NHL) ja autoilu.

Terveiset käyttäjille: Kohdelkaa muita niin kuin tahtoisitte itse tulla kohdelluksi.

RenZo

Rekisteröidyin Livegamersiin: 08.01.2005

Vastuualueet: Mr. Do It All. Uutiset, FPS pelit, Error management, jne. You name it, I’ll do it! Eli lähes kaikki onnistuu paitsi klaanihommat jätän muille. Huolia, Murheita, Turhia Toiveita? Pikiksellä tavoittaa.

Ikä: 30

Suosikkipelit: FPS, Rainbow Six & Ghost Recon toimii parhaiten.

Kulkuneuvo: Audi A4 Avant 1.8t quattro -03

Koti: Nyt Stadi pian Esbåå

Ruoka: Kaikki Vaimon tekemä

Harrastukset: Hifi, laskettelu ja pelaaminen

Lisätiedot: http://www.livegamers.fi/main/articles.php?show=201

PHombre

Rekisteröidyin Livegamersiin: 10.08.2006

Vastuualueet: Olen markkinointipuolen miehiä ja vastaan yleisestä näkyvyydestä. Tarpeen tullen neuvonantaja, kun kyseeseen tulee haastavat tilanteet esimerkiksi yhteistyökumppanien kanssa. Hoidan myös uutisia, grafiikat uutisiin ja vastaan niiden näkyvyydestä sivuston ulkopuolella. Turnauspuolella FPS-turnauksia tarpeen tullen pyrin järjestämään. Kun aikaa jää, niin kirjoittelen peliarvosteluita. Pyrin olemaan mahdollisimman paljon avuksi, oli ongelma mikä tahansa. Mikäli koette vääryyttä tai tuskaa, niin ottakaa yhteyttä.

Harrastukset: Chilit ja muut tulistelut! Välillä viedään ihan extremelle tasolle ja kokeillaan, tuleeko kuuma.

Vapaa-aika: Mikä se sellainen on. Olen joko töissä, täällä tai hoitamassa lastani, joka on aivan riiviö! APUA!

Suosikkipelit: Rainbow Six & Ghost Recon, MAG (PS3) ja hyvät yksinpelit.

Tavoitteet: Tehdä Livegamersista kiva paikka kaikille, mutta myös viedä ”skeneä” eteenpäin.

Mitä muistelen lämmöllä: Liven kulta-aikaa, kun kokoonnuttiin Rainbow Six: Vegasin servuille ja pelattiin aamuun, jotta voitiin taas aloittaa sama rumba.

Moderaattorit:

Niccessor

Rekisteröidyin Livegamersiin: 04.02.2006

Vastuualueet: FPS- ja autopelien turnaukset ja liigat

Kuka on Niccessor?

Noh, tämä Scandinavian Hunkseissakin vaikuttanut multiosaaja on tämän hetken kuumin nimi pelimarkkinoilla. Naiset haluavat olla Niccessorin kanssa ja miehet haluavat olla Niccessor. Julkisuuden valokeilan heijastellessa jatkuvasti kasvoihin, on silti pyrittävä toimimaan ammattimaisesti rankimmissakin olosuhteissa. Työni LG:ssä on nykyään vain pinnallista, sillä vain nimimerkkini näkyminen sivustolla saa aikaan massoittain uusia rekisteröitymisiä sivustolle päivittäin. Tämän vuoksi yritänkin pitää postaukseni minimissä, jottei serverit täysin ylirasittuisi.

Olen rekisteröitynyt Livegamersiin jo sen alkuajoista lähtien, mutta koska suosioni levisi ruton tavoin, oli minun pakko tehdä vuoden 2006 kiertämillä toinen tunnus. Nyt aika on tehnyt tehtävänsä ja olen jälleen samassa pisteessä. Tällä kertaa tosin kestän julkisuuden paineet kuin RenZo, enkä tee uutta nimimerkkiä.

Elämäni sivuston ulkopuolella on todella vilkasta. Näyttelen elokuvissa ja televisio-sarjoissa, toimin alusvaatemallina sekä paljon muuta. Nyt työnalla on Step it up -opetusdvd:n kuvaaminen Sanna Hirvaskarin kanssa. Vapaa-ajallani kasvatan jo ennestään massiivisia lihaksiani ja pyrin pitämään itseni 110% iskussa. Aina.

Darien Fawks

Ai tähän piti tarinoida jotain? No prkl, multahan tätä stooria tulee!

Rekisteröidyin Livegamersiin: 2003-vuoden kesällä, mikäli oikein muistan. Olin yksi ensimmäisistä, sillä hankin alun perin Liveni Ruotsista. Vielä tänäkin päivänä minulla on käytössä ruotsinkielinen Xbox Live. Palvelun isä Nurkkamestari ja Microsoftin nykyinen kultapoika Killi olivat ensimmäisiä Live-tuttavuuksiani, ja he minut tänne kutsuivatkin. Siitä se lumipallo sitten lähtikin vierimään.

Vastuualueet: Olen kirjoittanut lukuisia peliarvosteluja, uutisia, artikkeleita ja milloin mitäkin sivustolle. Parhaiten olen kuitenkin varmaankin tullut tunnetuksi foorumiteksteistäni. Vaikka olenkin kirjoittanut palstoille runsaasti, toimin tällä hetkellä miltei ainoastaan kulisseissa suljettujen ovien ja verhojen takana. Voitaisiin siis kaiketi sanoa, että olen nykyisin peruskäyttäjille melko näkymätön mies. (Jos ymmärsit vitsin, niin taputa itseäsi olalle!) Niin ja tällä hetkellä hoidan (kun kiireiltäni kerkiän) pienimuotoisesti oikolukua ja peliarvostelupuolta.

Kuka: Mie oon tämmönen juuri yliopistoni aloittanut nuorimies. Luen suomen kieltä ja nautin elämästä täysin siemauksin. Olen kirjoittanut Livegamersiin kuudesta seitsemään tuhanteen viestiä seitsemässä vuodessa. Voisi melkein sanoa minun olevan LG:n kasvatti. Täällä minusta on tullut sanavalmiimpi, ja kiinnostus kieleen ja kirjoittamiseenkin on pitkälti perua tältä sivustolta.

Vapaa-ajalla: Heeeeetkinen! Millä vapaa-ajalla? Minähän ramppaan jatkuvasti yliopiston ja työpaikan välillä! No joo, iltaisin käyn kuitenkin salilla ja lenkillä, kirjoittelen kaikenlaista kivaa, näen kavereita, katselen ohjelmia sekä pelailen satunnaisesti. Tämä on elämäni ehdottomasti kiireisintä, mutta myös parasta aikaa!

Suosikkipelini: Erityisesti roolipelit ovat aina olleet mieleeni. Biowaren Mass Effect -saaga, Dragon Age: Origins ja Star Ocean: The Last Hope ovat minulle varsin rakkaita. Suurin osa suosikkipeleistäni on kuitenkin vanhoilla Segan konsoleilla. Olen pelannut Commodore 64:n ajoista saakka, eikä kiinnostus ole laantunut, vaikka nykyään tuleekin pelattua harvemmin.

Mielipide Livegamersista: Tarvitseeko tätä edes kertoa. No eipä tarvitsisi, mutta teen sen kumminkin. Varaukseton peukku kaikille sivustolla vaikuttaneille! Kovaa duunia olette tehneet ja hienon sivuston saaneet aikaan ja vieläpä talkoovoimin! Jos Livegamers yhtäkkiä lakkaisi olemasta, menisi Suomen Live-skene varmasti täydelliseen shokkiin. Suuri osa meistä käyttäjistä on tutustunut uusiin ihmisiinkin tämän sivuston kautta. Enpä olisi yllättynyt, vaikka jokunen parisuhdekin olisi tätä kautta muodostunut! Tällaisten asioiden arvoa ei voi mitata rahassa. Tai minä en ainakaan osaa.

Terveiset käyttäjille: Terveisiä tahtoisin lähettää kaikille, joiden kanssa olen ollut tekemisissä viimeisen seitsemän vuoden aikana. Olen oppinut paljon elämästä ja viisastunut täällä tarinoidessani ja väitellessäni. Olen aina arvostanut saamaani tukea älyttömän paljon, mutta myös negatiivisilla kokemuksilla on ollut kasvattaviakin vaikutuksia. Aika tosiaan kultaa muistot. Kiitos ja anteeksi!

SubSonicTonic

Rekisteröidyin Livegamersiin: 18.12.2003

Vastuualueet: Liityin aikoinaan Livegamersin moderaattorikaartiin tekemään peliarvosteluja ja artikkeleita, sillä hyvistä peleistä keskustelu ja kertominen on aina kiehtonut. Samalla tiellä olen jatkanut sivuston uudistuessa.

Kiinnostukset ja vapaa-aika: Erilaisten videopelien pelaamisen lisäksi harrastan varsin monipuolisesti liikuntaa ja seuraan selkärankaa kasvattavaa Suomi-futista.

Suosikkipelit: Strategiat ja roolipelit. Nämä genret yhdistää yllättävänkin hyvin suosikkiurheilupelisarjani Pro Evolution Soccer, jonka nettipelit ovat parhaimmillaan parasta hupia. Myös tunnelmalliset ja kiinnostavan juonen sisältävät seikkailupelit sytyttävät pelaamaan. Jos vanhoja hyviä pelejä nimeäisi muutaman, listalle päätyisivät ainakin Civilization, Fallout 2, Ultima-sarja ja Baldur’s Gate, sitten vähän uudempina nettipeleinä Company of Heroes sekä PES 2010-11.

Pääosin pelaamiseni kallistuu PC-puolelle, mutta silti parhaat pelikokemukset lienevät nuo huikeat alkuperäisen Xboxin Halon Havana Club Hang ’Em High -illat, Ghost Recon: Island Thunder-klaanimatsit A&P:n riveissä ja Top Spinin nelinpelit.

Tämän hetken ehdoton ykköspelitalo on BioWare, sillä Dragon Age ja Mass Effect ovat olleet erinomaista pelattavaa.

Terveiset käyttäjille: Pelatkaa ja liikkukaa niin paljon kuin vain voitte, vain sellainen pitää mielen virkeänä.

Jericola

Rekisteröidyin Livegamersiin: 24.12.2003

Vastuualueet: Olen järjestämässä urheilu- ja autopelien turnauksia.

Vapaa-aika: Satunnaisesti kisailen rallikilpailuissa ja pelaan salibandya.

Suosikkipelit: Urheilupelit kuten NHL ja FIFA uppoavat aina, mutta myös vanhat suosikkisarjat Final Fantasy ja Metal Gear toimivat myös.

Mielipide Livegamersista: Livegamers tarjoaa ainutlaatuisen sivuston Xbox-pelaajille ja heidän klaaneilleen. Sivusto on kehittynyt ja kehittyy edelleen kiitettävästi.

Stroh74

Rekisteröidyin Livegamersiin: 28.01.2004

Vastuualueet: Klaaniasiat

Mikä kiinnostaa: Mikä minua ei kiinnosta?

Suosikkipelit: BFBC 2

Vapaa-aika: Relaxoin

Mielipide Livegamersista: Hyvään suuntaan mennään.

Terveiset käyttäjille: Jebou!!

Pohjis

Rekisteröidyin Livegamersiin: 5.7.2004

Vastuualueet: Uutisointi, kuvien kanssa taiteileminen sekä pelitietokannan päivittäminen.

Ikä: 20

Vapaa-aika: Vapaa-aikaa tulee vietettyä salilla, futisstadioneilla ja joskus jopa pokeripöydän ääressä. Hyvän musiikin kuuntelu genre-sitoutumattomana on myös suuri osa mun elämää.

Peli ylitse muiden: Tästä ei voida edes keskustella, Rainbow Six 3. Live Arcade uudelleenjulkaisua odotellessa..

Terveisiä käyttäjille: Moi Tirehtööreille, Livegamersin lyyrisesti seksikkäille boardi-sahoille sekä kaikille muillekkin, tuossa järjestyksessä.

tiong

Rekisteröidyin Livegamersiin: 12.11.2004 (Halo 2:n julkaisupäivä!)

Vastuualueet: Artikkelien ja arvostelujen kirjoittaminen

Kuka: Aalto-yliopiston teknillisessä korkeakoulussa kolmatta vuotta tietoliikennetekniikkaa opiskeleva teekkari, joka opiskelun ohella tekee osa-aikaisesti töitä IT-alalla ja kirjoittelee freelancerina Pelaaja-lehteen, Peliplaneettaan, Gamereactoriin ja totta kai myös Livegamersiin, josta kirjoittelu-urani alunperin käynnistyi kolmisen vuotta sitten.

Mukavimmat Live-muistot: Halo 2, Ghost Recon 2 ja Rainbow Six: Vegas

Kiinnostukset: Musiikki, valokuvaus, erikoisoluet ja pyöräily

Principe

Rekisteröidyin Livegamersiin: 15.06.2006

Vastuualueet: Oikominen sekä urheilupelien turnaukset ja liigat.

Vapaa-aika: Kului ennen enimmäkseen pelatessa, nykyään liikunta melko suuressa roolissa. Joskus ehkä jotain sosiaalistakin.

Suosikkipelit: Pro Evolution Soccer 5, GTA: San Andreas sekä ensimmäinen Gears of War ovat säväyttäneet parhaiten.

Mannekiini72

Rekisteröidyin Livegamersiin: Maaliskuussa 2007, parisen viikkoa Xbox360:n olohuoneenvalloituksen jälkeen.

Vastuualueet: Vaikutan klaanipuolella. Jättäkää Tiitu siis rauhaan ja ottakaa meikäläiseen yhteyttä mikäli asianne koskee klaaneja! Uutisia kirjoittelen myös ja peliarvostelujakin tulee ajoittain raapustettua.

Kiinnostukset: Kiinnostuksen kohteita on suoraan sanottuna ongelmaksi asti. Tästä syystä en edelleenkään tiedä mitä elämälläni haluaisin tehdä. Pähkinänkuoreen turboahdettuna mua kiinnostaa mm: Musiikki, kaikki ”aidosta ja oikeasta” Rhytm and Bluesista aina rock/heavy -osastoon, suomalainen rock-musiikki myös. Ööö.. Historia, äidinkieli ja kirjallisuus, elokuvat, moottoripyörät, liikkuminen, maailmanmatkailu, erilaiset kulttuuri-ilmiöt… Ja niin lista jatkuu tuomiopäivään asti…

Vapaa-aika: Vapaa-aikana paneudun edellämainitsemiini asioihin. Rämpytän myös kitaraa ja ärsytän kanssaihmisiäni (-ja eläimiäni) niin kitaran avustuksella kuin sitä ilman.

Suosikkipelit: 360-aikakaudelta mainittakoon Oblivion ja ensimmäinen Gears of War, jota mätän edelleenkin menemään. Myös Dead Space raapaisi sen verran läheltä sydäntäni, että ensi vuonna julkaistava jatko-osa on ainoa oikeasti odottamani pelijulkaisu. Pleikkari kakkosella tietenkin Splinter Cell -pelisarja. Nykyäänhän pelisarja on siinä pisteessä, että toinen jalka on haudassa ja toinen banaaninkuorella…

Play4ever

Rekisteröidyin Livegamersiin: 02.04.2007

Vastuualueet: Enimmäkseen spämmään etusivulle uutisia, mutta kirjoitan myös peliarvosteluita.

Kiinnostukset: Musiikki – kaikkea outoa ja tuntematonta, kuten Madlib.

Suosikkipelit: Super Mariot, GTA Vice City ja San Andreas, Portal, Alan Wake…

VON

Rekisteröidyin Livegamersiin: 21.08.2005

Vastuualueet: Lähinnä oikominen ja uutiset

Ikä: 21

Vapaa-aika: Nautin elämästä ja lenkkeilen, kun jaksan

Suosikkipelit: Öää, näin nopeasti mietittynä GoW, Ninja Gaiden ja Oblivion kaikki kuluttivat aikoinaan jumalattoman paljon vapaa-aikaani..

Mitä mieltä olen Livegamersista: On tää kivempi sivusto kuin muut.

Terveiset käyttäjille: Moikka vaan kaikille :))

ZaoC

Rekisteröidyin Livegamersiin: 25.02.2006

Vastuualueet: Turnausten järjestäminen, valvominen ja sääntöjen teko (lähinnä Halo-turnaukset). Minuun voi ottaa yhteyttä, jos on ongelmia sääntöjen kanssa, sääntöehdotuksia tai muuta turnauksiin liittyviä asioita.

Ikä: 18

Suosikkipelit: Halo 1, Shadowrun, Gears of War & Oblivion.

Mitä teen vapaa-ajalla: Vapaa-aikani menee kavereiden kanssa, pelaillen ja laiskotellen.

Mitä mieltä olen Livegamersista: Ehdottomasti ollaan parempaan suuntaan menossa.

Terveiset käyttäjille: HOI!

Jinrai

Rekisteröidyin Livegamersiin: 04.05.2005

Vastuualueet: FPS-turnaukset, Klaanialueen hommat ja uutisiakin tulee välillä rustattua. Mistä vaan mikä mieltä painaa saa kysellä, hankin kyllä vastauksen.

Ikä: 23

Vapaa-aika: Normaalit opiskelijanuoren toiminnot: töitä ja viihdettä. Nukkua ei saa.

Suosikkipelit: Niitä on liikaa, mutta muutama esimerkki: Alkuperäinen Fallout, Unreal Tournament, Halo: CE, Star Wars Knights of the old Republic, Final Fantasy VIII

Mitä mieltä olen Livegamersista: Ainutlaatuinen sivusto Suomessa, pitkä historia takana ja edelleen tärkeä väline Xbox yhteisölle.

Terveiset käyttäjille: Lisätkää ”Jinkku” pleikkarille, tarviin kavereita.

-spesi-

Rekisteröidyin Livegamersiin: 22.07.2003. Muistaakseni olin 89. käyttäjä

Vastuualueet: Juuri nyt yritän lähinnä pysyä sivuston kehityksen perässä. Ennen, ja toivottavasti jälkeenkin, palvelukseen astumista hoitelin perus moderoinnin ohella pääosin klaanisivuja ja muutenkin klaaneihin liittyviä asioita. Uutisia en tykittele enää ihan samaa tahtia kuin avustajana ollessa, mutta tulee niitäkin kirjoiteltua satunnaisesti. Muutaman arvostelunkin olen rykäissyt.

Kiinnostukset: Meikäläisellä on kilpailu sen verran veressä, että pienestä pitäen on erilaiset pallopelit kiinnostaneet ja liikuttaneet. Nykyään potkin palloa lähinnä kaveriporukalla, mutta salibandyä pelailen mitä intiltä kerkiän. Keväällä päättyvän intin jälkeen olis tarkoitus suuntautua opiskelemaan journalismia, mutta se häämöttää vielä pienen matkan päässä.

Vapaa-aika: Jos en ole urheilemassa, tai harrastamassa paheita yöllisissä promilleseremonioissa, niin vietän aikaani kiltisti tyttöystävän seurassa. DJ-hommat kiinnostavat myös, mutta tällä hetkellä ne ovat vain ajan tappamista varten.

Suosikkipelit: Halo-pelisarja iski jostain syystä saman tien syvälle sydämeen kun ensimmäistä kertaa boxin kapulaan tartuin. Ote ei ole heltynyt, vaan Reach saa miehen käynnistämään boxin vähäisinä lomapäivinäkin. Tiettyä yksittäistä peliä ei voi nimetä, se paras peli riippuu itellä ainakin tilanteesta.

Terveiset käyttäjille: Terveiset kanavan apinoille. Foorumilla voi laskea ennen postaamista vaikka kymmeneen ja miettiä hetken.

Avustajat:

Izmal

Rekisteröidyin Livegamersiin: 02.01.2004

Vastuualueet: Uutisten, arvosteluiden ja artikkelien oikolukeminen.

Ikä: 26

Harrastukset: Kehonrakennus, pelaaminen, musiikki ja televisio.

Suosikkipelit: Mass Effectit, Bad Company 2, Dragon Age: Origins, Tiger Woods PGA Tour -pelit.

Musiikkimaku: Metalli ja smooth jazz.

Otsi

Rekisteröidyin Livegamersiin: 17.01.2004 Muutaman kuukauden ennen rekisteröitymistä olin tietoinen sivustosta, mutta en silloin vielä Liveä omistanut. Liven saatuani viimein sain rekisteröidyksikin.

Vastuualueet: Titteliltäni olen Avustaja. Viime aikoina on vapaa-aika ollut todella niukalla, mutta silloin kun ehdin, sormenjälkiä löytyy eniten mediapäivitysten ja pelien julkaisulistan puolelta.

Kiinnostukset: Mikäpä ei kiinnostaisi… Minut saa innostumaan erinäisistä peleistä, oli ne lauta- tai mitä tahansa muita pelejä. Videopeleissä olen enemmän kiinnostunut hyvästä tarinasta ja mielenkiintoisesta yksinpelistä kuin moninpelistä. Innostun myös elokuvista ja musiikista. En sen enempää paljasta, jätetään jotain mielikuvituksen varaan. 🙂

Vapaa-aika: Aikaa kuluu töissä pelottavan paljon nykyään. mutta kun vapaa-aikaa saa, se usein kuluu joko tyttöystäväni kainalossa tai kavereiden kanssa rellestäen. Myös lenkkeilylle tai muulle liikkumiselle pyhitetään aikaa aina kun mahdollista.

Suosikkipelit: Pelimakuni menee aina urheilu- ja ajopeleistä toimintaan ja roolipeleihin. Joten yhtä suosikkia on mahdoton sanoa. Toimintaa ja samassa paketissa kevyttä roolipelaamista tarjoava Mass Effect -sarja on yksi suosikeista. Olen myös aina ollu suuri Halojen ystävä siitä ensimmäisestä lähtien.

Mielipide Livegamersista: Livegamersin melko aktiivisena lukijana lähes alusta asti olleena sivusto on minusta kehittynyt parempaan suuntaan. Uusia käyttäjiä tullut todella paljon ja se on toki hienoa. Monta vuotta vanhaa Livegamersia tuijotellessa uusi sivusto tuntui todella vieraalta. Ajan kanssa kaikki alkoi kuitenkin näyttämään hyvältä ja huomasi, että vanha sivu kaipasi pientä uusimista. Enkä itse ole edes tietoinen kaikista mahdollisista toiminnoista, mitä täältä löytyykään. Nostan hattuani sivuston koodaajille ja kaikille, jotka oli mukana sitä kehittämässä, Hienoa työtä!

Terveiset käyttäjille: Terveisiä kaikille. Pidetään sivusto siistinä ja mukavana paikkana. Myös keskustelut järjellisinä. Cheers! 🙂

Mad5killz

Rekisteröidyin Livegamersiin: 5.3.2004

Vastuualueet: Roikun mukana ja yritän avustaa, mutta kun tällä hetkellä ei paljon vapaa-aikaa ole niin ulosantikin on mitä on, tai siis sitä ei kummemmin ole…

Ikä: 29

Pelit: Urheilu ja FPS. Rainbow Six:n uutta painosta odotellessa, mutta sitä ennen käydään leikkimässä viidakossa, BF2 Vietnam.

Harrastukset: Tällä hetkellä lähinnä vapaa-ajasta haaveilu…

Simbah

Rekisteröidyin Livegamersiin: 26.03.2008

Vastuualueet: Uutiset

Ikä: 20

Mikä on miehiään: Aloitin tietojenkäsittelyn opinnot Pohjois-Karjalan AMK:ssa tänä syksynä, ja minusta valmistuu näillä näkymin peliohjelmoija. Nykyinen asuinpaikka löytyy Joensuun kupeesta, mutta olen henkeen ja vereen Lapin miäs.

Harrastukset: Yleinen haaveilu

Suosikkipelit: Erittäin paha kysymys.. Sanotaan vaikka: Fable The Lost Chapters, DOOM 1&2, Halo, Mass Effect, Super Mario World ja monia joita en aina muista.

Musiikkimaku: Metalli, etenkin NWOBHM on lähellä sydäntä.

MetalFin

Rekisteröidyin Livegamersiin: 31.01.2005

Vastuualueet: Olen jo noin neljä vuotta toiminut sivustolla avustajana aikapuitteiden sallimalla tavalla. Lähinnä olen keskittynyt uutisten ja mediapäivitysten rustailuun, mutta kyllä ihan yksi peliarvostelukin löytyy plakkarista!

Kiinnostukset: Elämä sen kaikkine hienouksineen. Jos vain pystyisin jakautumaan kahtia, niin voisin ehtiä paremmin nauttimaan kaikista sen tarjoamista mahdollisuuksista… (Eiku sen (http://www.livegamers.fi/forums/user/5375-metalfin-2/) taisin tehdäkin jo 🙂

Vapaa-aika: Tällä hetkellä levoton teekkarielämä (eli sen bileet) vievät suurimman osan elämästäni lisäksi, kun välillä pitäisi oikeasti jaksaa lukeakin. Halo: Reachia tulee pelailtua silloin tällöin, jos aikaa riittänee.

Suosikkipelit: Halo-sarjalla ja sen Suomi-yhteisöllä on ehdottomasti ollut suurin vaikutus pelikulttuuriini. Kuitenkin yksittäisenä ”random”-pelinä Shadowrunin monimuotoinen FPS-kokemus jäi lähelle sydäntäni.

Mielipide Livegamersista: Ylivoimaisesti paras suomalainen Xbox-sivusto ja näin tulee myös jatkossa olemaan!

Terveiset käyttäjille: Hellurei kaikille, jotka ovat pitäneet X-laatikon kulttuuria yhtä hienona kuin meikäläinen. Erityisterveiset niille dlx MLG-pro-1337-heduttaja-R4p3Z-117FIN xlb -pelaajille, joiden kanssa on eletty hyviä hetkiä, joita pystyy vieläkin puijaamaan ”kloonauksella” xD

Kaikki moderoivat keskustelupalstoja yhdessä. Killille ei kannata laittaa viestiä ylläpidollisista asioista, sillä hän on Livegamersin ylläpidon kunniajäsen. Oikein mukavaa alkavaa talvea kaikille Livegamersin käyttäjille – ottakaa rohkeasti yhteyttä, kun on kysyttävää!

Ps. Katsasta Livegamersin Facebook-yhteisö.